tiistai 23. syyskuuta 2014

Ensimmäinen vesimarmorointi

Mainitsin täällä ohimennen mun ensimmäisestä vesimarmoroinnista omiin kynsiini. 

Siitä saakka kun joskus aikoja sitte näin ekaa kertaa vesimarmoroinnista tutorial videon, oon aina miettiny et en koskaan rupee siihen hommaan. Näyttää niin vaikeelta, sotkuselta ja aikaa vievältä puuhalta. Nii ja siinähän kuluu lakkojaki iha kauheesti (t: äiti)?! No, joku päivä sit kuitenkin mulle tuli joku hetkellinen aivovaurio ja päätin testata vesimarmorointia. Ja se oli älyttömän kivaa! Eikä tullu sotkua paljon mitään, kun teippasin kynsien reunat ja varoiks vuorasin meijän melko uuden ruokapöydän kangastabletilla ja kauheella kasalla paperia. (Oon äärimmäisen neuroottinen meen pöytää kohtaan, ettei siihen vaan tule naarmuja tai mitään muutakaan.) Käytin vesikippana tyhjää pilttipurkkia ja sen suu aukko oli kyllä pikkasen liian pieni. Muistin vasta kynsien jo ollessa valmiit, että mulla olis ollu kaapissa pieniä juomalaseja tuikkukippa askarteluja varten ja sellasta ois voinu käyttää. Kaivoin sellasen jo valmiiks esiin, että sit ens kerralla (ehkä) muistan käyttää sitä.

Seuraavalla kerralla vois kokeilla vesimarmoroida kaikki kynnet. Nyt en uskaltanu ku tää oli eka kokeilu ku sit olis ärsyttäny, jos ei olis onnistunu mikää ja kaikki olis menny pielee. Vesimarmoroin kummastakin kädestä siis kaks kynttä. Vasemman käden keskisormen jouduin kyllä tekemään uudestaa kun menin tökkäämään sen jonnekkin märkänä ja lakkaan tuli kauhee kolo. Nimettömänki törkkäsin johonki ja siihenki tuli kolo, mut se oli niin pieni etten jaksanu välittää siitä.

Oli muuten aika kova homma saada noi lakat näyttämään edes lähelle oikeen värisiltä, ku mun kameralla on joku typerä ongelma punasia värejä kohtaan. Huoh. Säädin kameran asetuksia ja säädin värejä vielä koneellaki ja 140 kuvasta (kyllä, laskin just :D) tää on ainut väreiltään jotenkin onnistu kuva. Että ihan kiva. Mut kynsistä tuli hienot!




Vesimarmorointi:
Essie - Blanc (pohjana)
Essie - Madison Ave-hue
Essie - Lovie Dovie
Essie - Go Ginza

Muut kynnet:
Essie - Lovie Dovie

2 kommenttia:

  1. Mulla ei oo kertaakaan vielä onnistunut vesimarmorointi, mutta ehkä vielä joku kaunis päivä niin käy :) on kyllä nätit kynnet, kuin karkit

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) olin kyl tosi yllättyny ku onnistu näinki hyvi. Odotin kyllä jotain iha muuta ku aloin näit tekee :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista❤️