perjantai 10. lokakuuta 2014

Roosa nauha

Tänään vietetään Roosa nauha-päivää. Halusin lakata kynnet Livboxista tulleella Lumenen Roosa Nauha nimisellä pinkillä tekstuurilakalla. En halunnut sitä kuitenkaan kynsille yksinään joten päätin ottaa kaveriksi valkoisen Orlyn Au Champagne lakan. Siinä on tosi hienoa pientä kimallusta mikä ei harmi vaan kuvissa näy. Ensin lakkasin kaikki kynnet valkoisella ja päälle lakkasin Roosa Nauha tekstuurilakan. Käytin suoria kynsivinyylejä, että sain raitoja kynsiini. Vasemman käden nimettömän jätin valkoiseksi, mutta maalasin siihen pienellä sudilla roosan nauhan Roosa Nauha lakalla. Enkä edes yrittänyt tehdä toiseen käteen samaa :D. Liian vaikeeta.


Meinasi kyllä mennä hermot näihin kynsiin! Jouduin vasemman käden keskisormen tekemään uudestaan NELJÄ kertaa. Ekoilla kahdella kerralla valkoinen lakka tarttui kynsivinyylien mukaan, koska se ei ollut tarpeeksi kuivaa vaikka luulin niin. Kolmannella kerralla huomasin liian myöhään, että vinyylit olivat ihan eri kohdissa kuin muissa kynsissä (olin jo laittanut teksuurilakkaa päälle). Meinasin luovuttaa ja lakata kynnen vain pelkällä tekstuurilla, mutta päätin kokeilla vielä kerran. Ja se sitten onnistui onneksi! Nii ja etusormen kynsikin katkesi työharjoittelussa eilen ja jouduin lyhentämään kaikkia kynsiä jonkin verran. Mulla on kyllä muutamia julkaisemattomia kynsikuvia odottamassa tuolla ja niissä kaikissa mulla on vielä pidemmät kynnet ;)


Käytetyt lakat:
Lumene - Roosa Nauha
Orly - Au Champagne

7 kommenttia:

Kiitos kommentista❤️