torstai 20. marraskuuta 2014

Surprise Me

Huomasin just, että oon tehny peräkkäin hirveesti lakkauksia missä on mustaa jossain muodossa (joko lakkana tai koristeluissa). Jopa neljät edelliset lakkaukset mitkä oon nyt julkaissut on sisältänyt mustaa. Hupsista. Vielä olis parit sellaset julkaisemattakin. Ehkä jätän ne myöhemmäksi. Tää on kyllä melko outoa, koska yleensä lakkaan mustalla ehkä joku pari kertaa vuodessa, jos sitäkään. Syksyn pimeys ja ankeus on selkeesti sekottanu mun pään. Meinasin tänäänkin ruveta rakentamaan lakkausta mustan värin ympärille, hehe. Jotta ette kuitenkaan joutuisi koko ajan sellaisia katselemaan, pistetään nyt väliin valkoista ja moniväristä glitteriä. Eli Essien Blanc ja Polish Me Sillyn Surprise Me.


Kirjoitinkin jo syyskuun ostopostaukseen lyhyesti Surprise Me lakasta. 

Eli Surprise Me on todellakin nimensä veroinen, koska ikinä ei tiedä minkä väriset glitterit nousee pullosta sudin mukana kynsille. Ei voi siis suunnitella etukäteen värimaailmaa ellei halua noukkia glittereitä lakan sudista yksitellen vaikka pilkkutikulla. Se voi kyllä olla tosi aikaa vievää ja hermoja raastavaa puuhaa, koska lakassa on niin paljon eri värisiä ja kokoisiä glittereitä. Lakasta löytyy myös kolmea eri mallista glitteriä: pyöreitä, ovaaleja ja kuusikulmaisia. Osa glittereistä on ns. tavallisia, osa hologrammisia ja osa mattapintaisia.

Yllättävän hyvin glitterit nousi pois pullosta sudin mukana. Vähän tarvi pyöritellä ja dipata sutia pullossa lakan seassa, jos halusi isompia glittereitä enemmän mukaan. Näissä kynsissä taisi olla yksi ja puoli kerrosta Surprise Me:tä eli yksi normaalisti levitetty kerros ja isompien glitterittömien kohtien "paikkailu" kerros.

Mielestäni noi glitterit kimalsi ja pisti silmiin kuitenkin vähän liikaa, joten laitoin kaiken päälle vielä OPIn mattaavan päällyslakan. Tykkäsin molemmista versioista tosi paljon, mutta mattaisesta kuitenkin hieman enemmän. 


Käytetyt lakat:
Essie - Blanc
Polish Me Silly - Surprise Me
OPI - Matte Top Coat

10 kommenttia:

  1. Mää facessaki jo ihastelin näitä... IHanan piristävät tähän synkkään marraskuuhun! <3

    VastaaPoista
  2. Voi miten ihana väripommilakka! <3

    VastaaPoista
  3. No niin! Just tällaiselta sen kuuluu näyttää, ihana :). Mä olen niin katkera, kun mun Balloon Animal muuttui pissin väriseksi eikä sitä voi enää käyttää valkoisen päällä. Jospa vaihdan merkkiä ja hankin tämän :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tollane on tosi ärsyttävää ku lakka muutta väriänsä :/ toivottavasti tässä glitterit ei päästä väriä tohon pohjaan..

      Poista
  4. Oi, tosi kivat kynnet ja aivan ihana tuo lakka! <3 Hitsi, tuo pitäisi kyllä hankkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ^.^ On se vaa nii hieno et kannattaa kyl hankkia ;)

      Poista

Kiitos kommentista❤️