maanantai 13. huhtikuuta 2015

Neon pinkkiä

Mulla oli tähän lakkaukseen idea valmiina jo jonkin aikaa. Oikeastaan idea tuli heti tämän sinisen lakkauksen tekemisen jälkeen. Halusin tehdä kynsille Born Pretty Storesta saaduilla neon pinkeillä lehtiniiteillä kukkasia.


Niitit on aikalailla saman väriset kuin Orlyn Beach Cruiser. Hiukan niissä oli eroa, mutta se ei näissä kuvissa taida niin näkyä. Beach Cruiser ei tarvi allensa valkoista lakkaa ollenkaan vaan se peittää yksinään 2-4 kerroksella. Mulla meni neljä kerrosta sen takia, koska en vaan osaa lakata siististi Orlyn (tai minkään muunkaan merkin) ohuella siveltimellä. Aina tulee raitoja ja kaljuja kohtia vaikka kuinka yrittäis niitä välttää. Beach Cruiser vielä kuivuukin niin nopeasti, että se vaikeuttaa levittämistä lisää.


Nimettömän ja keskisormen kynnet meinasin ensin lakata valkoiseksi, mutta vaihdoin sen kuitenkin vaaleanpunaiseen OPI Pink-ing of You lakkaan. Ja hyvä et vaihdoinkin. Olisi valkoinen ollut vähän turhan vaalea neon niittien alle. Vaaleanpunaisen päälle asettelin niitit kynsien kylmiin ja tyveen. Niittien keskelle laitoin kirkkaat strassit. Tässä kohtaa kynnet näytti siltä, että jotain vielä puuttuu. Niinpä pistin kukkien väliin vielä pari strassia lisää. Toisesta kädestä muutaman strassin hopean värinen tausta suli pois kynnelle laittamisen jälkeen ja jäljelle jäi vain läpinäkyvä kummallisen näköinen pallukka.


Käytetyt lakat:
Orly - Beach Cruiser
OPI - Pink-ing of You

18 kommenttia:

  1. Miten sievät ja kesäiset! :) Tykkään kovasti :)

    VastaaPoista
  2. Ohhoh, upeat! Siis aivan huippuhieno lakkaus :) Nuo lehden muotoiset neon-niitit on ihanat! :)

    VastaaPoista
  3. Et kyllä usko, mutta mulla on tulossa yhdet SannaTara-koristelut, jotka on eri väreillä mutta muuten samanlaisilla niittien asetteluilla :). Piti oikein tarkistaa kuvista mutta kyllä ne on samanlaiset. Sulla on kyllä kivemmat värit. Mulla on tummanvihreä lakka ja niitit kristallisia. Beach Cruiser on kyllä makian värinen lakka <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahh, vähänkö hauskaa :D Mä jään odottamaan sun lakkausta ;)

      Poista
  4. Ooo empä ois tajunnu käyttää nuita niittejä nuin, aivan sairaan kauniit kynnet! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ne on tarpeeks pieniä ni voihan niitä laittaa ihan miten vaan (: Kiitos kovasti<3

      Poista
  5. Beach Cruiser on ihanin pinkki! <3

    VastaaPoista
  6. Nämä on upeat ! :)
    Mä olen pitkään miettinyt miten noit lehden mallisia niittejä oikein käyttäisi joten kiitos tästä vinkistä !

    VastaaPoista
  7. Tosi suloiset kynnet! Niittien asettelu on erittäin onnistunut :).

    VastaaPoista

Kiitos kommentista❤️