tiistai 7. huhtikuuta 2015

Vähän lisää pupuja

Mainitsin edellisessä postaukses et aion taas vaihteeks kokeilla leimaamista, koska mulla on pääsiäiseen sopiva pupulaatta. Onhan sitäkin joskus käytettävä tai edes kokeiltava kerran.

Mä en tajua ku kaikki kehuu löllöleimasimia, mut mä en kyllä saa sellasella nousemaan kuin osittaisia kuvioita. Konadin omalla normileimasimella sit taas onnistuu tosi helposti. Ongelmat mulla alkaa siinä kohtaa ku leima pitäis saada kynnelle. Kaikki kuvat aina repeää kappaleiksi. Repeämisen takia päädyin sit tekemään leimasiirtokuvia, eikä nekään oikeen onnistunut. Tai siis niiden teko onnistui, mut kynnelle jäi kuvan rajat näkyviin ja niiden alle tuli ilmakuplia. Lisäks ne meni viel ihan vinoonki. Plaah. Etusormen sydämen maalasin mustalla akryylimalilla ja sekin meni pieleen. Teinkin nää kynnet vielä useempaan kertaan uudestaan ku eka lakkaus alko kuplii kauheesti joka kynnestä ja seuraavaks meni leimat niin vinoon et oli ihan pakko poistaa. Eli siis melkeinpä kaikki mahdollinen meni pieleen :D. Tappelin näiden kynsien kanssa lauantai yöllä johonkin neljään saakka ja seuraavana aamuna piti olla valmis lähtemään Tampereelle synttäreille klo 11. Mahtavaa. Tää lakkaus lähti kyllä pikasen kuvien ottamisen jälkeen heti poistoon ja tein vielä uudetkin kynnet samana yönä ennen nukkumaan menoa. Tosi järkevää, mut pitihä kynsille nyt jotain saada! Kyl mä joku tunnin tai kaks kerkisin nukkumaan.

Mut siis ideana näissä oli pupuäiti ja -isi + niiden lapsoset. Lakkana alla on Essien Lovie Dovie ja leimoissa Konadin musta.

8 kommenttia:

  1. Ihania puputuksia <3. Pisteet effortista :). Mulla olis sänky kutsunut ekan vastoinkäymisen jälkeen. Jos et olisi kertonut tuota tarinaa, en olis yhtään kyllä tajunnut että näissä on muka jotain vinossa ja kuplinut ja blah blah. Se on itelle niin raivostuttavaa, kun ähertää eikä mikään onnistu. Lopputulos on tuomittu epäonnistumaan omissa silmissä. Mikä tää laatta on? Mä luulin, että noi puput on vinyyleitä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) ku mä halusin välttämättä saada pupuleimoja kynsille ni oli pakko :D

      Laatta on sellanen ku AT 02. Joskus MiMaxista tilasin. Kävin äske siel kurkkaamas ni ei ollu just tätä laattaa enää myynnis :/

      Poista
  2. Sulonen idea :3 Ja nätit kynnet, Ihanan värinen lakka!<3

    VastaaPoista
  3. Mä niin samaistun tohon leimadecal hommaan! Jos jokin nii se on mulle sitä rakettitiedettä, kaikki menee aina pieleen. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mä viel oikeesti ajattelin et se on iha helppoo hommaa ja saan kynnet nopeesti tehtyy :D

      Poista

Kiitos kommentista❤️