keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Zebra print

Mä oon halunnut jo ikuisuuden maalata seepraraitoja kynsiin. Ostin hommaa varten joku ehkä kolme vuotta sitten akryylimaalitki ebaystä, mut siihen se sit jäi. Nyt mä sain Born Pretty Storesta testiin tosi ohuen siveltimen ja nyt oli sit jo pakko vihdoin ruveta maalaushommiin. Hyvä minä!


Ja niinkuin arvata voi, oli ne akryylimaalit ihan kuivettuneita. Osaa en meinannut saada auki (yhtä en saanutkaan) ja sit ku ne sai auki, ei niitä saanut enään kiinni. Ne maalit on sellasissa ihan kamalissa metallituubeissa. Hiukanki puristaa ni kaikki pursuu ulos. Paitsi mun maalit ei liikkunut mihinkään ku ne oli niin kuivia. No mut, sain kuitenkin mustasta tuubista jotain ulos ja sekotin siihen reilusti vettä ni pelas ihan ok. Innostuin tästä maalaamisesta sen verran paljon, että tilasin jo uudet Oumaxin maalit äsken!


Katselin parit youtube videot viikon mittaan seepraraitojen maalauksesta ja niitä muistellen maalasin raidat hiukan vinoon Ginan valkosien päälle. Mun mielestä nää onnistu ihan hiveen hyvin ekoiksi maalauksiks koskaan (siis ekoiks kynsille). Enkä edes etukäteen harjoitellut mitenkään vaan aloin suoraan vetelemään viivoja kynsille. Tää ois kyllä voinut päättyä hirveeseen katastrofiinki helposti! 

Mustien raitojen päälle mä lakkasin Color Clubin koristelulakkaa (nimeltänsä Crystal Glitter) missä on kirkkaalla pohjalla erivärisiä läpikuultavia glittereitä. Kuvissa nyt jostain syystä näkyy vain sinistä ja vihreää glitteriä, mutta siellä oli ainakin keltaista ja oranssiakin. Päälle vielä OPI:n mattaava päällyslakka ja valmis! Tekis kyllä kauheesti mieli maalata seeprat heti uudestaan. Oli tää sen verran kivaa puuhaa.


Born Pretty Storen nail art -tuotteen löytyy tästä ja sillä koodilla TAL91 saa -10% alennusta.

12 kommenttia:

  1. Mielettömän taitavasti maalattu, ihanat ♡♡

    VastaaPoista
  2. Upeat ja taitavasti tehdyt seepraraidat! Ensin katsoin että onko nämä leimattu, kun on niin tarkkaa jälkeä :).

    VastaaPoista
  3. Siis mä olisin voinut melkein vannoa, että nää on leimat! Täydelliset. <3

    VastaaPoista
  4. Vau, nää on aivan upeat! Ja tuo glitter + mattaus -yhdistelmä sopii täydellisesti raitojen kaveriksi :)

    VastaaPoista
  5. Todella upeasti onnistuneet kynnet! Wau! ^.^

    VastaaPoista

Kiitos kommentista❤️