tiistai 26. toukokuuta 2015

Melkein näkymätön vesimarmorointi

Melkein näkymättömällä linjalla jatketaan, huoh. Näitä alkaa olla kohta jo sen verran paljon, et täytyy varmaan tehdä oma tunniste :D. Tällä kertaa vuorossa siis melkein näkymätön vesimarmorointi. Tämäkin oli kyllä ihan selkeästi näkyvä kynsillä, mutta kamera ei tästäkään tykännyt. Mikä sitä vaivaa? Seuraavat viisi jonossa olevaa lakkausta ei onneksi kuulu tähän melkein näkymättömien joukkoon mukaan. Kuitenkin, kun näin menin sanomaan niin heti seuraavassa kamerasta koneelle siirrettävässä lakkauksessa on taas joku melkeen näkymätön juttu, hah.


Halusin kokeilla vesimarmorinnissa Color Clubin Pastel Neon lakkoja. Aluksi mulla oli mukana kaikki mitkä omistan, mutta jostain syystä sininen, pinkki ja lila ei suostunut leviämään veteen. Jätin ne kolme pois ja jäljelle jäi persikka Hot-Hot-Hot Pants ja keltainen Under the Blacklight. Näiden kahden kaveriksi otin mukaan OPIn nuden My Vampire is Buff lakan.


Vesimarmorin keskisormen, nimettömän ja peukalon. Etusormen ja pikkurillin lakkasin kokonaan Buffilla sekä laitoin niihin molempiin yhden palleron OPIn I Snow You Love Me lakasta.


Vesimarmoroinnissa käytetty:
OPI - My Vampire is Buff
Color Club - Hot-Hot-Hot Pants
Color Club - Under the Blacklight

Muut lakat:
OPI - My Vampire is Buff
OPI - I Snow You Love Me

P.S. Kuvien koon kyselyn vastausten perusteella en aio ainakaan nyt muuttaa kuvakokoa mihinkään suuntaan. Kymmennestä vastaajasta kahdeksan oli sitä mieltä, että kuvat ovat sopivan kokoisia. Kiitos vastanneille!

2 kommenttia:

Kiitos kommentista❤️