torstai 18. kesäkuuta 2015

Vesimarmorointia holon päälle

Pitkästä aikaa kynsillä ihana Dance Legendin turkoosi holo Holy Diver. Meinasin yhdistää tähän mustia koristeluja, mut muistinkin et viimeksi yhdistin Holy Diverin mustan kanssa enkä halunnut uudelleen samoja värejä. Vesimarmoroin valkoisella ja lisäsin hopeat simpukkaniitit.


Lakkasin joku ilta kaikki kynnet Holy Diverillä. Pää ei toiminut kovin väsyneenä hyvin enkä keksinyt koristeluja, joten menin nukkumaan vain Holy Diver kynsillä. Pari päivää menin koristelemattomilla lakoilla ja parista kynnestä lohkesi lakan kulmat joten jouduin lakkaamaankin ne uudestaan. 

Lopulta keksin vesimarmoroida valkoisella ja kirkkaalla lakalla Holy Diverin päälle raitoja. Eli tiputtelin vesikippaan vuorotellen Ginan valkoista ja Essencen kirkasta lakkaa. Vesimarmoroin nimettömän ja keskisormen ja muihin kynsiin laitoin hopean väriset simpukkaniitit. 


Mun aivot on varmaan jo viettämässä juhannusta ku kirjottelen ihan mitä sattuu. Koko ajan löydän täältä tekstistä sanoja mitkä ei sinne kuulu ja kauheita kirjotusvirheitä. Äsken kun kirjottelin näihin kuviin tuon kuvien alareunassa olevan tekstin ni huomasin et olin yhteen kuvaan kirjoittanut blogin nimen sijasta "iltasanomat", mitä ihmettä?!


Vesimarmoroinnissa käytetty:
GinaTricot - White
Essence - Absolute Pure

Muut lakat:
Dance Legend - Holy Diver

26 kommenttia:

  1. Iltasanomat!!! Repesin :D. Sun uutiset on kyllä paljon laadukkaampia ja kirjoitus/asiavirheitä on huomattavasti vähemmän kuin IS:ssä. Nää kynnet on todella kauniit ja jotenkin jäämeren väriset. Tulee melkein kylmä näitä tuijotellessa. Ihana idea tuo marmorointi kirkkaan lakan kanssa. Joutuu kokeilemaan jossain välissä, jos vaan uskallan dipata kynnen kippoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se ei kyllä paljoa vaadi, että on parempi laatu kun iltasanomissa :'D

      Kiitos! Holoilla on jotenkin niin hankala marmoroida ni täytyy sit kirkkaan kans marmoroida holon päälle :)

      Poista
  2. Hahhaa iltasanomat! :'D :'D *räkänaurua* Noh, sattuu sitä parhaimmillekin :)

    Aivan ihanan merihenkinen lakkaus, kokonaisuus on tosi kaunis ja silmää miellyttävä <3

    VastaaPoista
  3. Ooh, upeat! Ihana väri ja hienot marmorit!

    VastaaPoista
  4. :D

    Aivan ihanat kynnet, niin kaunis tuo DaLe, että sydämestä ottaa. Ja todella onnistunut marmorointi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täytyis saada ostettua lisää näitä Dance Legendin holoja ku ne on nii upeita.

      Poista
  5. Nää on aivan laittoman upeat! <3

    VastaaPoista
  6. Aivan ihanat <3 Holy Diver on niin kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Täytyis hommata lisää näitä Dance Legendin upeita holoja ku tää on mun ainut.

      Poista
  7. Koristelut toimivat tämän käsittämättömästi säkenöivän lakan kanssa todella hienosti. Upeat!

    VastaaPoista
  8. Ihanat <3 toi lakka <3 nyt ehkä vähän himottais hommata se

    VastaaPoista

Kiitos kommentista❤️