torstai 2. heinäkuuta 2015

Aakkoshaaste: D

Pitkästä aikaa taas jatketaan aakkoshaastetta! Melkein kaksi kuukautta sitten tein tähän viimeksi lakkauksen. On ollut niin paljon kaikkia muita ideoita, ettei ole ollut tarvetta valmiiksi määrätyille lakoille. Olen kyllä miettinyt lakkausta tähän D-kohtaa ja nyt sellaisen vihdoinkin keksin.


Kovin montaa deellä alkavaa lakkaa ei ollut, mutta valitsin kaksi Ginan Denim lakkaa mitä ei ole täällä blogissa edes ennen näkynyt. Kyseessä on siis hiukan tekstuurilakkoja muistuttavat sininen Denim Blue ja musta Denim Black. Lakkojen tekstuurinen pinta ei ole läheskään niin karhea, kuin ns. normaaleissa tekstuurilakoissa ja pinnan muodostuminen kestää älyttömän kauan. Lakat ei siis todellakaan kuivu nopeasti, joten näillä ei kannata kiireessä lakata. Näiden kahden kaveriksi otin vielä China Glazen Some Like It Haute harmaan glitterlakan.


Denim Black on lakattu keskisormeen, Some Like It Haute nimettömään ja loppuihin kynsiin Denim Blue. Sinisen kuivuttua lakkasin sen päälle sinne tänne mustaa kuivan sudin tekniikalla. Mihinkään kynteen en laittanut päällyslakkaa. Keskisormen lakan vielä ollessa märkää asettelin lakan päälle aikaisemmin Born Pretty Storesta saadut strassit ja nyt uusina kokeiltavina saadut mikrohelmet. Molempia laitoin myös nimettömään kiinni pikakuivattajalla. 

Mikrohelmet olisi tarvinneet upottaa erittäin paksuun kerrokseen pikakuivattajaa. Tekstuurimaisen pinnan päällä ne eivät pysyneet kyllä hetkeäkään. Iltapalaa tehdessä hienosti rapisi helmiä pitkin lattiaa! Loput otin ihan suosiolla irti, koska en halunnut pikkuhelmiä leivän päälle. Helmistä jäi vain lakkaan lakattomat kolot jäljelle. Reikäkammoisena kyllä hirvitti katsoa keskisormen kynttä helmien katoamisen jälkeen, hrrr. Hyi että!

Käytetyt lakat:
GinaTricot - Denim Blue
GinaTricot - Denim Black
China Glaze - Some Like it Haute


Kaikki BPS kynsikoristeet löytyy tästä ja koodilla TAL91 saa -10% tilauksesta.




P.S. Kuka muuten näkee keskisormessa Teletappien Hipsun :D? Ei ehkä ollut ihan paras mahdollinen strassien ja helmien asettelu tämä.

16 kommenttia:

  1. Eeeikä ku on upeat! <3 Nuo strassikynnet on molemmat ihan sairaan siistit! Ja nyt ku sanoit, nii piti uuelleen kahtua tuo keskari ja kyllähä siitä vähä Hipsu tulee mieleen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurjasti kiitoksia!<3 Varsinki siinä kohtaa, kun tosta "päästä" oli tippunut neljä sivuilta pois ja jäljellä oli enää antenni :D.

      Poista
  2. Pitäiskö tässä kohtaa huudahtaa "UUDESTAAN" :). Ihanat kynnet lakkoineen ja koristeluineen kaikkineen. Mulle tulee kyllä enemmän mieleen joku fraktaali noista keskisormista ja sen takia ne onkin ehkä niin kauniit. Fraktaalit on <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah pitäis varmaan :D. Piti oikeen googlettaa et mikä ihme on fraktaali ja vau olipa upeita! Koskaan en oo sellasta sanaa ees kuullu.

      Poista
  3. Todella kaunis aksenttikynsi, eikä yhtään tuu teletapit mieleen :D

    VastaaPoista
  4. Haha nytkun mainitsit näyttää toi kyllä vähän teletapilta :D Hienot kynnet kuitenkin!

    VastaaPoista
  5. Haha, nyt kun muuten sanoit niin siinähän on hipsu! Kynnet on silti aivan ihanat <3 Harmi, että helmet lähtivät matkalla... ps. mulla on kanssa ihan hirvee reikäkammo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Ei ne pysyny ilman päällyslakkaa hetkeekään paikallaan.. Onneks sellasii yököttävii reikärykelmiä ei tuu ihan joka päivä vastaan! Mut pelkkä ajatuskin silti jo riittää hyihyihyi.

      Poista
  6. Näyttävät :) Hipsu meilenyhtymä tuli koska mainitsit sen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Piti varmistaa et oonko ainut kene mielest siin on teletappi :D

      Poista
  7. Voah miten kauniit! Oikein kuninkaallinen lakkaus ♥ Mutta hei, miksi ihmeessä et halunnut leivällesi mikrohelmiä? Sisäistä kauneutta :'D :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!<3 Mä luulen et mikrohelmet ei niin kauheesti kaunistais, mut miten olis vaikka joku glitterjauhe? Rupes jo pelkästä ajatuksesta kurkkuu kutiaa ja tuli tunne hiekasta hampaissa :'D

      Poista

Kiitos kommentista❤️