lauantai 15. elokuuta 2015

Neon keltaista mustilla kukilla

Tiistaina kun rupesin lakkaamaan kynsiä mulla ei ollut lakkoja mietittynä, eikä edes ideaakaan vielä valmiina. Katselin pihalle ja siellä oli tosi synkkä ilma, melkein kaatamalla satoi vettä siinä kohtaa. Ihan kuin syksy olisi. Jotain piristystä piti saada, joten kynsille päätyi neon keltaista!


Mulla oli kokeilemattomissa odottamassa kynsien kasvamista mun ekat Girly Bitsin lakat. Kolme neon lakkaa ja ekana kynsille siis valitsin keltaisen These Hips Don't Lie lakan. Kolme kerrosta riitti ainakin mun lyhyille kynsille. En tiedä tarvisiko pidemmät kynnet neljä kerrosta. Lakka levittyi tosi hyvin ja jestas miten kirkas se on! Mä en voinut lakata tuijottamasta näitä kynsiä ton kirkkauden takia. Kyllä kannatti ostaa!


Koristeita miettiessä muistin nämä keltamustat kynnet nailOxtail -blogista ja päätin yhdistää omaankin lakkaukseeni keltaisen kanssa mustaa. Kokeilemattomien lakkojen joukossa majaili myöskin Picture Polishin Darcy ja nappasinkin sen keltaisen kaveriksi. Ja pitkästä aikaa dotting tool -kukkia! Ensimmäisen kerran tein kukkia tällä tavalla näköjään maaliskuussa joten oli jo aikakin kokeilla tekniikkaa toisen kerran. Kukkien keskustoina on OPI:n hopea This Gown Needs a Grown ja tein sillä myös pieniä pisteitä kukkien väleihin jääneisiin tyhjempiin kohtii. 

Tällä kertaa kävi niin että kynnet oli läheltä katsottuna kivat, mutta vähänkin kauempaa keskisormi näytti tosi kummalliselle. Dotting tool kukat oli niin pieniä, että hiukankin kauempaa ne näyttivät vain epämääräisiltä kasoilta :D.


Käytetyt lakat:
Girly Bits - These Hips Don't Lie
Picture Polish - Darcy
OPI - This Gown Needs a Grown

22 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Vähän kyllä heräsin myöhään näihin neon lakkoihin, ku kesä on jo melkein ohi :D

      Poista
  2. Pikavilkaisulla näytti leopardikuosilta, yllätyin kun olikin kukkia! Mutta vain positiivisessa mielessä;) kivat kuvat ja kynnet anyway!

    VastaaPoista
  3. Mullakin on suunnitelmissa musta-keltaista. Ne näyttää hyvältä yhdessä kuten tässäkin. Hienot siis ovat ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta näyttää hyvälle melkeinpä minkä värin kanssa tahansa! Musta ja minttu vois olla seuraavaks.. Kiitos paljon :)

      Poista
  4. Mahtavan pirteät kynnet! Mäkin luulin noita kuvioita eka leoparditäpliksi :).

    VastaaPoista
  5. Oi vitsi miten nätit, vaikka keltainen ei kuulu omiin lempiväreihin, niin muiden kynsillä se näyttää hyvälle. :)

    VastaaPoista
  6. Musta ja keltainen on niin hieno yhdistelmä ja hopea sopii mainiosti tähän lisäksi. Dotting tool -kukkaset näyttävät näin lähikuvassa kyllä tosi kivoilta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :)! Kauempaa ei ollu kyllä yhtään kivan näköset :D Välillä näinkin päin!

      Poista
  7. Daamn kun on upeat! Ihanan sähäkkä lopputulos ja nuo kukkaset on niin nättejä ♥

    VastaaPoista
  8. Aivan ihanat! Keltainen ja musta on aina näyttävä yhdistelmä ja kun tuo keltainen on vielä noin kirkas niin nämä on todella näyttävät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Toi keltanen on oikeesti viel paljon kirkkaampi ku näis kuvis!

      Poista

Kiitos kommentista❤️