lauantai 29. elokuuta 2015

Toinen tuliainen Japanista

Sain mun enolta yhteensä kolme lakkaa tuliaisina Japanista. Ensimmäisenä lakkasin jo neon glitterillä heinäkuun lopulla (linkki niihin) ja nyt sit vihdoinkin sain lakattua seuraavalla. Mulla on ihan hirveä määrä lakkausideoita ja mietinkin et miten ihmeessä kerkiän kaikki toteuttamaan ennenkuin unohdan ne tai jotain. Oon siirtänyt sivuun vieretysten sellaisia lakkoja mitkä sopisivat hyvin yhteen ja jotkut vinyylit ym. siihen viereen, ettei vaan pääse ideat unohtumaan. Koitin joskus kirjoittaa ideat puhelimeen muistioon, mutta ne unohtuu sinne ja parin kuukauden päästä en tajua mun erittäin hyvin kirjoitetuista idoista yhtään mitään.


Tämän Japanilakan merkki on HOMEI (kuten myös kolmannenkin). Lakka on älyttömän kaunis! Siinä on aika läpikuultava mintun värinen pohja missä lilluu tosi paljon läpikuultavia monivärisiä glittereitä. Glitterin ovat valosta riippuen ainakin vihreitä, turkooseja, vaaleanpunaisia ja kultaisia. Lakka on samantapainen kuin esimerkiksi Color Clubin Hot Couture, mutta tässä HOMEI:ssa on enemmän glitteriä ja tämä peitti hiukan paremmin. Ensimmäistä kerrosta levittäessäni totesin, että olisi ehkä kannattanut lakata joku peittävä lakka alle. En kuitenkaan jaksanut putsata kynsiä ja aloittaa alusta, joten päätin kokeilla kuinka monta kerrosta lakkaa tarvitaan hyvään peittävyyteen. Lopulta olin tosi yllättynyt sillä kolmella kerroksella ei enää näkynyt kynsien kärjistä läpi. Kuvittelin, että joudun puoli pulloa sutimaan kynsilleni! Tosi paksuahan tää oli ja jouduinkin laittamaan hiukan ohentajaa lakan sekaan, että sain sen taas levittymään paremmin.


Mintun HOMEI:n kaveriksi valitsin samantapaisen SinfulColorsin lakan Nail Junkie. Tuliaslakat käsiini saatuani tiesin heti Nail Junkien sopivan tämän mintun kanssa yhteen. Tein chevron -kynsivinyyleillä ja Nail Junkiella pari raitaa HOMEI:n päälle keskisormeen ja nimettömään.

Voi nyyhkis, yksi lakka (+arkki tarroja) enää jäljellä. Täytyy lähteä Japaniin ostamaan lisää :D!


Käytetyt lakat:
HOMEI - D-15E (?)
SinfulColors - Nail Junkie

16 kommenttia:

  1. Sun enolla on tosiaankin erittäin hyvä lakkamaku, tämäkin lakka on niin suloisen värinen ja tosi uniikki, en muista koskaan nähneeni vastaavaa lakkaa. Söpö lakkaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on♥ Jos olisin lakannut tällä ennen sen top 10 listan tekemistä, ni tää varmaan olis päässyt listalle! Mut en ottanu listalle kokeilemattomia mukaan. Kiitos :)

      Poista
  2. Ooh, miten ihanat. <3 Nuo kummatkin lakat, ahh <3

    VastaaPoista
  3. Oi kuinka ihana lakka ja kuinka ihanat kynnet :D

    VastaaPoista
  4. Oot kyllä saanu niin mahtavia tuliaisia, että wau!

    VastaaPoista
  5. Iiihanat! Nämä on jotenkin tosi merenneitomaiset :D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Niin muuten onki! Olis tietty voinu käyttää sellasii kalansuomu (vai mitä ne on?) vinyylejä, jos olisin tajunnu :D Meinasin kyllä laittaa pariin kynteen simpukkaniitit, mut en sit jaksanu.

      Poista
  6. Mihinkäs niitä idiksiä laittas muistiin? Mulla välähtää joskus ja nanosekunnissa se on ohi vaikka miten mietin että joo nyt muistan tän kun pääsen kotiin, katin paskat. :D Nätit lakkaukset ja eno äkkiä takasin reissuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyis varmaan samantien päästä tekemään edes jotku mallikynnet tai jotai. Tollaset "muistan ku pääsen kotiin" unohtuu kyl samantien! Parempi muisti olis kyllä tosi kiva. Aika usein meen hakemaan jotain toisesta huoneesta, mut heti ku pääsen siihen huoneeseen en enää muista mitä piti hakea tulee sellanen "miks mä oon täällä" -tilanne :'D. Kiitos!

      Poista
  7. Upea on lakka, mullekin tulee näistä merenneidot mieleen. :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista❤️