lauantai 30. tammikuuta 2016

Joulukuun ja tammikuun ostokset

Koska multa meni ihan totaalisesti ohitse joulukuun lopussa tehtävä ostopostaus, päätin tehdä yhdistetyn postauksen tammikuun ostosten kanssa. Huomasin nimittäin viimeinen päivä joulukuuta muutama minuutti ennen tammikuuta, että munhan piti tehdä ostoksista se postaus! Se sitten jäi ihan kokonaan, mutta menee se näinkin että kahden kuukauden ostokset on samassa!


King | Queen | Mirror, Mirror, on the Wall... | the Secret Coinage
Land of  Reeds | Folies Bergère | New York | Winter

Jouluaaton aattona (aamuyöllä juuri nukkumaan mennessä) huomasin puhelinta selatessa, että mun sähköpostiin oli tullut uusi viesti Live Love Polishilta missä luki, että heillä on nyt uutena merkkinä myynnissä Femme Fatalen lakkoja. Viestin kuvissa oli mun kauan himoitsemani Mirror, Mirror, on the Wall ja samantien viskasin peiton pois päältäni ja ryntäsin tekemään tilausta. Kauhukseni kuitenkin huomasin, että Live Love Polish on muuttanut postikuluja siten että alle 99$ tilauksessa postikulut oli ihan naurettavan suuret. Niinpä mä sitten päätin tehdä vähän isomman tilauksen! Tilasin siis Femme Fatalen lakkoja 3kpl joista kaksi oli samoja (Mirror, Mirror, on the Wall) ja toisen niistä annoin äidilleni, F.U.N Lacquerilta mun ostoskoriin päätyi myöskin jonkin aikaa himoitsemani King ja Queen, sekä mun kokoelmaan uusina merkkeinä ostin yhden Powder Perfectin ja yhden Cupcake Polishin. 

Tämän tilauksen jälkeen poistin itseni kaikilta ulkomaalaisten nettikauppojen postituslistoilta, etten vaan vahingossakaan tuhlaa enempää rahaa :D. Tilaus tuli muuten ihan järkyttävän nopeasti vaikka välissä oli kaikki joulun pyhät ja uusi vuosi. Nimittäin tein tilauksen 23.12. ja mulla käsissä se oli jo 4.1. Huikeen nopeeta! Paketti kyllä makasi tullissakin pari päivää ja olisi tullut mulle vieläkin nopeempaa jo ennen uv:ta, jos olisin tajunnut tehdä tullauksen aikaisemmin!

CesarsShopille oli tullut lisää New Yorkia ja pitihän se tilata Winterin kaveriksi! Tein myös toisenkin tilauksen Cesarsille joulukuussa, koska Clear Jelly Stamperiin oli tullut saataville pehmeämpää leimasintyynyä. Leimasintyynyä en viitsinyt tilata yksinään joten ostokoriin pääsi myös kaksi China Glazen lakkaa: Break the Ice ja Brand Sparkin' New Year.

Girl With a Pearl | Greyt Times | Back to Black | a Crush on You | Chita
Brand Sparkin' New Year | Break the Ice | Bat My Eyes | Glitter Goblin

Tammikuun alussa käytiin mummulassa Tampereen lähellä ja samalla reissulla myös poikettiin Ideaparkin Essence hyllyllä ja sieltä löytyikin 3kpl All Thet Greys -kokoelman harmaita lakkoja. 

MiMaxilla oli nyt tammikuun ajan muutamia China Glazen lakkoja alennuksessa ja sieltä tilasin Glitter Goblin ja Bat My Eyes -lakat. Niiden lisäksi ostin myös Konadin ruskean leimauslakan, mutta se unohtui kuvista pois. Miks mulla aina joku unohtuu näistä ostopostauksista?

Lakkojen lisäksi ennakkotilasin Etsystä B. Loves Plates B.05 let it snow -leimauslaatan mikä on siis täynnä lumihiutaleita. Nyt mulla on vihdoinkin kunnollinen hiutalelaattaa! Lokakuussa ennakkotilasin Mi Nailsilta ÜberChic leimauslaattasetin neljä ja se saapui mulle joulukuun alussa. Laatan saatuani laitoin samantien tilaukseen myös setin 6 ja setin 5 ostin eilen, kun pääsin käymään heidän kivijalkamyymälässä Turussa! Vitos setin lisäksi ostin sieltä pari arkkia siirtokuvia, yhden arkin vinyylejä ja Zoyan Chitan.

Nyt täytyy taas vähän aikaa kiertää kaukaa kaikki kynsitarvikkeita myyvät kaupat. Toisaalta ei näitä nyt niin hirveää määrää ollut, koska tässä postauksessahan on kahden kuukauden ostokset! Hah :D.

21 kommenttia:

  1. Joo, ei tää nyt kovin kamala ole kahden kuukauden osteluiksi. :D

    VastaaPoista
  2. Minä en tee ostopostauksia mutta...joulu- ja tammikuussa olen tainnut ostaa alle 10 lakkaa :) joitain koristeita...että ei tämä nyt paha ole :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei olekkaan, mut jotenkin tuntuu sille ku kaikki on samassa postauksessa :D Kahteen postaukseen jaettuna ei tuntuis niin isolle määrälle :'D

      Poista
  3. Ooh!! Aivan ihania ostoksia. <3 Nuo lakat ja laatata ja ja .<3

    VastaaPoista
  4. Voi miten ihania lakkoja :) Se on kyllä paha kun pitää jotain jostain kynsikaupasta tilata niin sitten tulee tilattua kaiken näköistä muutakin siinä kyljessä kun ei viitsi vain yhtä tuotetta tilata. Clear Jellyn pehmeämmän leimaustyynyn hankin itsekin. Se on tosi hyvä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ja kun monessa paikassa on joku raja (esim. Cesarsilla 40€) minkä jälkeen postit on ilmaset ni täytyyhän se saada täyteen :D Mä en oo kerinnyt vielä leimaamaan sillä, mut hiuka oon puristellu ja tuntu tosi hyvälle!

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Ei varmaan kellekkään jää epäselväks et tykkään glitterlakoista :D ♥

      Poista
  6. Aikamoisia ihanuuksia kyllä:) Varmaan samanlainen kasa tullut itsekin haalittua joskus parissa kuukaudessa, mutta nyt kaikki on toisin kun vuoden alusta laitoin kukkaronnyörit kireälle ja se koskee etenkin kynsijuttuja. Aion käyttää enemmän vanhoja lakkoja ja ostella hyvin valikoiden uutuuksia. Saapa nähdä miten onnistuu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyis iteki tehdä sillee, mut jotenkin en vaan pysty :D Mun edellinenki ostolakko meni niin huonosti et en taida ees yrittää uudestaa, hah.

      Poista
  7. Voi waude mitä ostoksia! ♥ Mutta hyvin voit henkäistä ja armahtaa itsesi, olisi voinut pahemminki käydä ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eikös♥ Juu todellaki ois voinu mennä huonomminki! Sillon joku kuukausi kesällä ostin sen 40 lakkaa et :DDD

      Poista
  8. Ihania hankintoja oot tehnyt! Ostosten määrä vastaa varmaan aika hyvin keskiarvokynsilakka-addiktin parin kuukauden hankintoja :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin vaan ku on kahden kuukauden ostokset samassa ni määrä tuntuu kauheen isolta :D Jestas muute mikä määrä olis, jos laittais koko viime vuoden ostokset samaan!

      Poista
  9. Ai että mitä ihanuuksia Live Lovelta ♥ Pitäisi kyllä pitää itsekin vähän kirjaa ostoksista, helppo on unohtaa paljonko oikeasti tuli hamstrattua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep♥ Mä en ainakaan pysyis perässä, jos en jotenkin kirjais ylös ostoksia eli mun tapauksessa tekis näitä postauksia.

      Poista
  10. Uuh, mitä kaunokaisia!

    Live Love Polishin postarit on kyllä jotain niin järkkyä, samoin Maquillaliallakin nykyään (olisin halunnut kaksi luomiväripalettia, mutta postikulut on enemmän kuin itse tuotteet yhteensä) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ymmärrä miks ne postikulut pitää olla niin älyttömän isot! Tai siis joo tottakai saadaan ihmiset ostamaan enemmän kerralla, mut silti. Mä en taida enää tilata tuolta Live Love Polishilta, koska postien ja tullin jälkeen lakkojen kpl hinnaks tuli jotain 16€ :o Tälläi niitä asiakkaitakin sit menetetään törkeittein postikulujen takia.

      Poista

Kiitos kommentista❤️