torstai 15. syyskuuta 2016

Lilaa ja hopeaa juhliin

Pari viikkoa sitten olin avomieheni kanssa yksillä 50-vuotis synttäreillä. Tiedossa oli aika isotkin juhlat, joten miehen piti hankkia itselleen uusi puku tai oikeastaan aivan kaikki piti ostaa kengistä lähtien. Miehen edellinen puku oli ostettu kai hänen rippijuhliaan varten mistä on aikaa jo hieman yli 10 vuotta. Olin itse myös ostanut uuden mekon juhlia varten. Multa sentään kengät ja kaikki muu löytyi jo valmiiksi kaapeista. Tilasin aivan ihanan petroolinvihreän VeroModan pitsimekon Zalandosta ja miehen kravaatti piti sitten sopia sen mekon väriin. Meillä (eli miehelläni) vähän aikataulu petti tuon puvun hankkimisen kanssa joten viisi päivää ennen juhlia astuttiin Dressmanniin. Ei sitten jaksettu ruveta juoksemaan yhden kravatin perässä ja päädyttiin ostamaan miehelle tumman lila kravatti. Se sopi kyllä älyttömän hyvin yhteen mun mekon värin kanssa. Postauksen viimeisessä kuvassa näkyy molempien väri.


Mun piti sitten tietysti keksiä kynnet sinne juhliin. Laukun ja kengät olin päättänyt jo monta viikkoa sitten, mutta kynnet tein vasta pari tuntia ennen juhlia. Halusin, että meillä on edes hiukan jotain samaa väriä, joten kävin mun tumman liloja lakkoja läpi. Yhden löysin mikä oli aika lähellä kravatin väriä! Kyseinen lakka on yksi mun uusista Picture Polishin lakoista ja kantaa nimeä Lollipop.


En halunnut tehdä petroolinvihreitä kynsiä, koska mun luomivärikin oli jo sitä samaa. Siinä olisi ollut jo ihan liikaa petroolinvihreää :D. Mulla oli hopeanvärinen kirjekuorilaukku joten lakkasin myös kynnet hopella. Hopeaksi lakaksi valitsin F.U.N Lacquerin Queenin. Lakkasin sillä kaksi kerrosta jokaiseen kynteen, mutta jossain tietyssä kulmassa (ja näissä kuvissa) huomasin että kolmaskin kerros olisi ollut ihan paikallaan. No ei silti kai kukaa muu sitä huomannut. Olisi tarvinnut aika läheltä tulla mun kynsiä tuijottamaan.

Queenin lisäksi siis piti kynsille saada myös Lollipop ja teinkin sillä kynsivinyylejä käyttäen kolmiot nimettömän ja keskisormen kynsiin. Mä en tiedä mikä näissä kolmio "puolikuissa" eli triangle half mooneissa mua oikein viehättää, mutta tykkään niistä aina hirveän paljon.


Ensi viikon launtaiksi pitäisi taas keksiä kynnet mitkä sopivat samoihin vaatteisiin sillä sillon on mun mummun 70v. synttärit. Katsotaan millaset kynnet sillon saan aikaan! En nyt kuitenkaan ihan täysin samoja halua tehdä uudelleen.

Avomiehen kravatti ja mun pitsimekko

Käytetyt lakat:
F.U.N Lacquer - Queen
Picture Polish - Lollipop

12 kommenttia:

  1. Queen on upea ja kyllä on kelvannut juhlia noissa kynsissä, värikin mätsää tosi hyvin:)

    VastaaPoista
  2. Kimallus sopii aina hyvin juhlaan, tykkään! :)

    VastaaPoista
  3. Kauniit ja yhteen sointuvat värit vaatteissa ja onpas kimaltavat kynnet. Queen on kaunis lakka! :)

    VastaaPoista
  4. Nätit kynnet! Violetin ja petroolin yhdistelmä on muuten ihana. Joten oikein hyvä valinta tuo kraka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No on kyllä! Tajusin itsekin näiden vaatteiden takia :D Ehkä parempikin ettei kravatti ollut samana värinen mekon kanssa (:

      Poista
  5. Oikein ihana yhdistelmä! Ja nää kimaltaa taas niin järisyttävän upeasti, ai että <3 <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentista❤️