keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Joulukalenterien luukut 1-6

Mun piti tehdä ja julkaista tämä postaus jo eilen, mutta en sitten ehtinytkään. Eilen nimittäin olin kotona vasta aika myöhään illalla, koska olin päivällä mummulassa leipomassa pipareita ja illemmalla aloitettiin äitin kanssa joulukorttien teko. Tänäänkin oli vähän siinä ja siinä, että kerkisinkö vai en, koska jostain sain päähäni lähteä miljoonaan eri kauppaan työpaivän jälkeen.


Tänä vuonna mulla oli siis ihan ekaa kertaa kosmetiikkakalenteri(t) ja ainakin tähän mennessä olen tykännyt tosi paljon! 


L'occitanen tuotteita mulla ei ole ollut koskaan paitsi yksi mini käsirasva mikä taisi joskus tulla LivBoxista. En ole näitä kalenterin tuotteita sen enempää testaillut muuta kuin vain haistellut luukun avattuani ja vitsit miten miten ihanille nämä tuoksuu! Ja noi mini kokoiset pullot on niin söpöjä et en kestä! Luukuista 1-6 on paljastunut kaksi käsirasvaa, suihkugeeli, kaksi vartalovoidetta ja kosteuspyyhe. 


Essencen kalenterista vähän jännitin, että tuleeko sieltä samoja tuotteita mitä mulla on jo, mutta tähän mennessä kaikki on olleet mulle iha uusia ja sellaisia mitä mielelläni kokeilen. Mutta onhan tässä luukkuja vielä jäljellä vaikka kuinka monta :D... Ainut miinus minkä annan oli yhdestä luukusta tulleet pakettikortit. Mä en ymmärä miksi kosmetiikkakalenteriin on pitänyt laittaa mukaan jotain turhaa sälää mikä ei edes millään tavalla liity kosmetiikkaan. Typerää. Pakettikorttien lisäksi luukuista on tullut väritön puuteri, musta eyeliner tussi, valkoinen kajaali, huulirasva ja kynsilakka. 


Ja yksi bonus luukku!! Tarkkasilmäisimmät (luultavasti Essencen kalenterin itsekin omistavat) ehkä saattoivat huomata postauksen ensimmäisessä kuvassa olevan yhden ylimääräisen Essencen kynsilakan. Mä meinaa sain yllätyksenä äitiltä ja iskältä itse tehdyn kalenterin ja tuo Essencen lakka oli yhdessä luukussa. Täytyihän sekin ottaa mukaan näihin kuviin!

2 kommenttia:

  1. Kivoja juttuja on tullut kaltsuista. Mulla on myös tuo L'Occitane, ja on ollut mukavaa, että sieltä on tullut uusia tuttavuuksia vaikka olen käyttänyt tosi paljon merkin tuotteita:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista❤️