keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Suomi 100

Tänään vietetään itsenäisen Suomen 100-vuotis synttäreitä ja tottakai piti teeman mukaiset kynnet tehdä ja vielä kaiken lisäksi keskellä yötä, kun olisi pitänyt olla nukkumassa. Värit nappasin Suomen lipusta eli tietenkin sinistä ja valkoista sekä lisäksi pikkuisen hopeaa. 


Siniseksi lakaksi valitsin F.U.N Lacquerin How Deep is Your Holo? (H) -glitterlakan. Missään vaiheessa en edes miettinyt muita sinisiä vaan koko ajan oli ihan selvää, että tämä on the sininen #suomi100 -kynsiin. Mitenköhän mahtaa lähteä tämä holopommi kynsiltä pois. Aikamoinen määrä on glitteriä kynsillä, koska töpöttelin sen meikkisienen palalla jotta sain mahdollisimman peittävän lopputuloksen. Mulla on nyt testissä ekaa kertaa peel off-aluslakka jospas nää lähtis nyt vähän helpommin. Kiara Sky vahvikkeiden kanssa kun ei oiken voi glittereitä muhitella pois foliolla ettei sula aivan kaikki! 


Mulla on ollut jo aika kauan hopean väristä lehtikultaa (onko se sitten lehtihopeaa?) ja näihin kynsiin halusinkin sitä kokeilla. Varovasti pinseteillä revin sitä pienemmäksi ja asettelin hippuset tahmean lakan päälle. Jouduin melkeinpä pidättämään hengitystä, ettei pikkuriikkiset hippuset vain lentelisi ympäri huonetta. Nimettömään maalasin akryylimaalilla ja keskisormeen lätkäsin valkoisen kukkasiirtiksen mihin jostain syystä tuli reikiä pikakuivattajan levittämisen jälkeen. 

Itse ainakin tykkään kynsistä älyttömän paljon! Ja voi vitsit miten tuo lakka kimaltelee! Pakko tuijottaa kynsiä koko ajan :D.

13 kommenttia:

  1. Kauniit kynnet ♡
    Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  2. Anteeksi, mutta pakko korjata. Suomi ei vietä tänään 100-vuotissynttäreitä, vaan juhlii sataa vuotta itsenäisenä valtiona. Suomi maana on ollut olemassa paljon pidempään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän kyllä, että Suomi on vanhempi kuin 100. Lisäsin tuonne nyt sanan "itsenäisen" ettei tulisi lisää väärinkäsityksiä (:

      Poista
  3. Ja kynnet ovat kyllä todella kauniit, tuo F.U.N <3

    VastaaPoista
  4. Siis ei ole todellista miten kauniit! Ihan täydelliset Suomi 100-kynnet <33

    Hyvää itsenäisyyspäivää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos hirmu paljon Nena Sofia ♥♥ Ja samoin sinne vaikka itsenäisyyspäivä menikin jo :D

      Poista
  5. HDIYH olisi ollut kyllä täydellinen lakka itsenäisyyspäivän kynsiin! Nyt ihmettelen, miksen tajunnut, kun juuri äsken valikoin sinistä lakkaa kynsilleni :D
    Todella kauniit kynnet oot tehnyt. Hyvää itsenäisyyspäivää sinnekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kaikkea voi aina tajuta ;D Aika usein itsekin vasta jälkikäteen mietin et miksen tajunnu käyttää jotain muuta :D Kiitos paljon ♥

      Poista

Kiitos kommentista❤️