torstai 28. kesäkuuta 2018

Princess, Fancy ja Bordeaux

Picture Polishin uusimmista lakoista tilasin ensin Freshin lisäksi Fancyn ja toisessa tilauksessa vielä Princessin ja Eternalin. Kai ne 2 puuttuvaakin on tilattava, kunhan ensin saan lisää rahaa jostain :D. Freshillä mä lakkasinkin jo ja seuraavaksi kynsille pääsi Fancy ja Princess.


Nää uuden kokoelman lakat on jotenkin kaikki sellaisia, että sopii todella hyvin toisiinsa. Mulla on jo vaikka mitä lakkauksia suunnitelmissa. Tekisi mieli lakata kynnet monta kertaa päivässä, mutta eipä siinä paljoa ole järkeä. Koska mulla nyt oli kuitenkin aikaa, päätin ensin swatchata kaikki uudet lakat ja ajattelin swatchata myös loputkin mun kokeilemattomat Picture Polishit. Niitä on jostain syystä kertynyt muutama. Mulla on ihan älytön määrä kokeilemattomia muiltakin merkeiltä...


Fancyn ja Prinsessin kaveriksi halusin ottaa vähän vanhemman Picture Polishin lakan Bordeaux. Nää kaikki kolme yhdistin samaan lakkaukseen vinyylejä apuna käyttäen.

Picture Polish - Princess

Picture Polish - Fancy

Picture Polish - Bordeaux

tiistai 26. kesäkuuta 2018

Harmi 1v. ♥

Meidän pikku pupuvaavilla on tänään 1v syntymäpäivä! Sen kunniaksi ajattelin tehdä tänne blogiin taas postauksen siitä miten Harmilla menee. Harmi oli tosi arka ja kaikki pelotti sillon ku se meille tuli, mutta nykyään on ihan päinvastoin. Harmi päätti jossain vaiheessa, että nyt saa matoilla hyppely riittää ja laajensi yhtäkkiä reviirinsä kattamaan koko talon. Liukas lattia ei ole este eikä yhtään edes hidaste meidän pupulle. Meille siitä tuli harmaita hiuksia (paitsi miehelle, koska se on kalju, hahhah) vähäksi aikaa, koska jouduimme miettimään uudellen vähän sisustusjuttuja ja suojaamaan aivan kaikki johdot mitkä on vyötäröstä alaspäin. Harmi myös joskus hyppää telkkaritasolle ja sohvapöydälle, joten niistäkin piti tehdä vähän pupuystävällisemmät poistamalla kaikki rikki menevät somisteet.


Nykyään ei voi jättää mitään lattioille, sängylle ja matalille tasoille, ettei Harmi vaan loukkaa itseään tai syö mitään ja saa jotain suolitukosta. Eli siis aivan pakko pitää kämppä siistinä :D. Ei se silti ole koskaan tuhonnut mitään vaikka muutama vaate lattialle olisikin vahingossa jäänyt. Lähinnä Harmi tutkii, mönkii niiden päällä ja nuolee ne märäksi. Kodinhoitohuone ja vessa/kylppäri on ainoat huoneet mihin Harmia ei päästetä ja sen sitten näkeekin siinä tavaroiden ja sotkun määrässä lattioilla näissä huoneissa :D. Meillä on pakko olla joku tila mikä ei ole Harmin reviiriä sen takia, koska varmaan joskus otetaan Harmille toinen pupu kaveriksi ja ne täytyy tutustuttaa toisiinsa tilassa mikä ei ole kummankaan reviiriä.


Harmi alkoi talvella riehumaan häkissä aina, kun se sinne suljettiin. Repi mattoa, kaivoi aina vessan ylös ja tuhosi omaa mökkiään. Se harrasti myös puremista ja oman pahvilaatikkonsa (eli pupulinnan) puolustamista vähän liikaakin joten mä varasin sille ajan sterilaatioon, jospa se sen jälkeen rauhottuisi. Kaneilla muutenkin esiintyy todella paljon kohtukasvaimia ja syöpää sillä alueella, että senkin takia haluttiin viedä se leikkaukseen.

Pureminen ja reviirin puolustaminen jäi pois muutama kuukausi leikkauksen jälkeen, mutta häkissä riehumiseen ja tuhoamiseen leikkauksella ei kuitenkaan ollut yhtään mitään vaikutusta. Vähän aloin miettimään, että tekeekö Harmi häkissä tuhoja sen takia, että siellä on tylsää ja onhan häkki kauhean pieni alue verrattuna koko taloon missä saa päivällä touhuta. Harmi oli aluksi siis aina häkissä yöt ja kun ketään ei ollut kotona. Päätettiin kokeilla jättää Harmi ulos häkistä myös yöksi. Pari ekaa yötä se hyppi meidän päällä sängyssä ihan koko yön ja mä jo ajattelin et ei tästä tuu mitään ja meinasin laittaa pupun häkkiin takaisin, kun joku aamu heräsin siihen ku se päättää purra mua poskeen. Mutta se älytön riehuminen olikin vain alkuinnostusta ja meni onneksi äkkiä ohi. Aamuisin, kun mies lähti töihin Harmille annettiin aamupelletit häkkiin ja häkki kiinni. Tää toimi ehkä viikon ja sitten Harmi oppi ettei häkkiin kannata mennä, koska joutuu "vankilaan", eikä enää suostunut aamuisin sinne menemään edes ruuan perässä ja niinpä kaikkien hermojen vuoksi Harmi sai jäädä ihan täysin vapaaksi. Häkki Harmilla on vieläkin, mutta se on vaan tukikohta jossa on wc, heinät ja vesi. Vappuna mä otin siitä luukun irti ja mun mies on siitä asti laulanut muumitunnaria uusilla sanoilla: "ei Harmin häkkiä lukita koskaan, hei Harmiiii".


Siitä asti, kun Harmi sai olla ekaa kertaa vapaa 24/7 sen käytös on muuttunut ihan täysin. Kaikki noi häkissä riehuminen ja tuhoaminen jäi pois ja pelokkasta pupusta on tullut paljon sosiaalisempi ja rohkeampi. Iltaisin, kun mun mies menee nukkumaan se antaa Harmille iltapelletit meidän sängyssä eli ostaa itselleen pupuaikaa Harmilta ja sen jälkeen Harmi jää moneksi tunniksi makoilemaan sänkyyn miehen jalkohin, mun tyynylle tai muuten vaan sellaiseen kohtaan et mä en mahdu sinne sänkyyn :D. Välillä, jos nukkumaan meno menee vähän myöhemmäksi, Harmi on jo valmiiksi odottamassa sängyssä. Aamulla se yleensä myös herättää meidät vetämällä kauheeta rallia sängyssä ja juoksemmalla meidän molempien naaman päältä.


Pitkän aikaa Harmia sai silittää ihan vähän samaan aikaan, kun se söi pellettiä, mutta nykyään mä saan silittää ilman lahjontaa. Mieskin saa joskus ja jouluna silittää ihan vähän ilman pellitin antamista. Joku yö viiden aikoihin Harmi tuli tönimään mun nenää omallansa ja tunki päänsä mun käteen et nyt pitäis rapsuttaa. Välillä saan näykkäisyjä kantapäähän ja sekin tarkoittaa, että pitää silittää ja heti!


Kynsien leikkaus ei onnistu meiltä, koska tää pieni jästipää on niin älyttömän liukas ja rimpulee järkyttävän paljon (eikä muuten luovuta), että ollaan katsottu parhaaksi käydä kynsien leikkauksessa siinä eläinkaupassa mistä Harmi ostettiin. Mä en ymmärrä miten pienellä pupulla voi olla niin kauheat voimat, että edes mun mies ei saa sitä pidetty sylissä. Eläinkaupassa Harmi onkin sitten vieraskorea tai paikka ja tilanne pelottaa niin paljon, että siellä kynsien leikkuu sujuu todella hyvin.


Mä tein jossain vaiheessa Harmille oman instatilin, koska blogin tili alkoi uhkaavasti täyttyä Harmin kuvista ja videoista, joten jos et vielä seuraa Harmia instassa se löytyy nimellä @harmithebunny.



perjantai 22. kesäkuuta 2018

Picture Polish - Fresh

Oi jee vihdoinkin mun kaikkimeneepieleen -putki on katkennut ainakin lakkauksien osalta. Tämä lakkaus meni heti kerralla just sillee ku pitikin, eikä tarvinnut montaa kertaa tehdä uudelleen ja menettää hermoja! Kuvat ei nyt oikein onnistuneet, en tiedä johtuuko tästä mun kaikkimeneepieleen -jutusta tai sitten tää lakka on vaan niin vaikea kuvattava. Mielummin sillai päi et lakka on hankala, koska hermot :D


Picture Polish siis julkaisi uusia lakkoja ja nyt vähän näyttää sille, että tarvin ne kaikki! Oiskohan eka kerta, kun Picture Polishin kuuden lakan kokoelmasta päädyn hommaamaan kaikki? Aluksi tilasin tässä postauksessa näkyvän limenvihreän Freshin ja sen kaveriksi Fancyn. No tein nämä lakat saatuani uuden tilauksen mihin otin Eternalin ja Princessin. Vielä puuttuu Destiny ja Royal.

Ensimmäisenä halusin lakata limenvihreällä Freshillä. Tämä lakka oli Fancyn kanssa aivan pakko saada. Muita mietin vähän kauemmin. Mun kuvissa nyt näkyy lähinnä jotain harmaita roskia, mutta siis Freshissä on paljon pienen pientä holohippusta. Noi kaikki harmaat sutut on niitä :D Ihan oikeesti lakka kimaltaa tosi kauniisti hyvässä valossa. Yritin ottaa taskulampunvalossa pelkästä pullosta kuvaa, mutta en saanut sitä miniholoa ainoaaseenkaan kuvaan. Niille ketkä tietää millainen lakka China Glazen Fairy Dust on niin sanoisin, että tässä on ihan samanlaista holohippusta montaa kertaa pienemmässä koossa.


Swatch -kuvien jälkeen putsasin lakat keskisormesta ja nimettömästä ja väkersin niihin leimasiirtikset. Tällä kertaa ne onneksi onnistui jo ihan ekalla yrittämällä. Väreiksi valitsin lisää lakkoja Picture Polishilta. Mulla on jo hetken ollut Salt Water ja Spring sivussa odottamassa liukuvärjäystä, mutta en ole nyt tän kaikkimeneepieleen -jutun takia uskaltanut sitä vielä toteuttaa. Ensimmäisen kuvan, kun näin Freshistä totesin heti et se sopii noiden kahden kanssa yhteen! Ehdottomasti kyllä teen sen liukuvärinkin vielä näillä samoilla lakoilla: Salt Water + Spring ja Salt Water + Fresh!


Kynsissä käytetty:
Picture Polish - Fresh
Picture Polish - Salt Water
Picture Polish - Spring
Color Club - ONE-STEP French Tip
+ Colour Alike - Kinf of Black ja UberChic 4-02 -leimauslaatta

maanantai 11. kesäkuuta 2018

F.U.N Lacquer - Berry Smoothie

Välillä jotain muutakin, kuin Color Clubeja :D. Mä oon jo kauan halunnut F.U.N Lacquerin Berry Smoothie -lakan. Kun se julkaistiin, olin vähän että plaah, mutta jossain vaiheessa aloin miettimään et pitäiskö se sittenkin ostaa. No mietein liian kauan ja se myytiin loppuun jo joka paikasta, enkä sitten saanut ostettua sitä mistään. Onneksi kuitenkin törmäsin siihen facebookin kynsikoristekirpulla!


Berry Smoothie on aivan ihanan värinen (mun kuvissa väri on vähän väärä), mutta siinä on jotain ihmeellisiä häiritseviä roskia eli glitterhippusia mitkä jää terävinä törröttämään lakasta lakkaamisen jälkeen. Mua ne roskat ei niin kauheasti häiritse sen jälkeen, kun lakan ollessa melkein kuiva painelen ne sormella littanaksi. Monet ovat myyneet oman Berry Smoothiensa pois nimenomaan niiden törröttävien roskien takia.


Aluksi yritin tehdä leimasiirtiksiä, mutta ne meni pieleen niin monta kertaa, että meinasin oikeasti heittää kaikki tavarat ikkunasta ulos. Ensin siirtikset levisivät, kun en odottanut niiden kuivumista tarpeeksi kauaa. Sen jälkeen, kun sain ne tehtyä kunnolla kohdistin ne ihan päin persettä useamman kerran. Tässä siis joka välissä miljoonat kirosanat, kynsien putsaamiset ja uudelleen lakkaamiset. Siirtiksistä kun luovuin, alkoi ongelmat leiman kanssa mikä ei meinannut millään nousta ylös laatasta kokonaisena. Huh Huh!

Mulla ei varmaan koskaan ole ollut näin paljon ongelmia koristelujen kanssa. Eikä ongelmat todellakaan loppuneet tähän lakkaukseen vaan niitä on jo jatkunut monta viikkoa! Todisteita näistä muista ei ole, koska hermot ei enää riittäneet kuvaamiseen ja olenkin ollut jo jonkin aikaa ihan vaan yksillä lakoilla ilman yhden ainuttakaan koristelua. Menin jopa yhtenä päivänä kouluun kynnet ilman lakkoja ja yksi tytöistä oikein suuttui ja sanoi mulle: "Et sä Heli voi olla ilman lakkoja, ihan oikeesti et sä saa!" :DD. 


Kynsissä käytetty:
F.U.N Lacquer - Berry Smoothie
+ Colour Alike - Kind of Black ja MoYou London Frenchy 12 -leimauslaatta

torstai 7. kesäkuuta 2018

Halo Chrome liukuväri

Color Clubilta on tullut iso kasa uusia hololakkoja ja yhden Halo Crush lakan mä jo täällä esittelinkin -> klik! Se on nyt ainakin toistaiseksi ainut tilaamani Halo Crush lakka, mutta Halo Chrome kokoelmasta tilasinkin kaksi lakkaa! Mintunvihreä Tougher Than Nails ja kultainen Good as Gold päätyivät mun hyppysiini.


Halusin yhdistää nämä kaksi samaan lakkaukseen ja helpoin tapa siihen taitaa olla kynsivinyylit tai liukuväri. Mä päädyin tällä kertaa liukuväriin! Pelkkä liukuväri oli jotenkin kauhean tylsän näköinen, joten leimasin vielä timantteja nimettömään ja keskisormeen.


Tämän lakkauksen jälkeen mulla onkin ollut jo useamman viikon jakso millon kaikki lakkaukset on menneet pieleen. Siis aivan kaikki. Tai sitten monen yrityksen jälkeen, kun lakkaus vihdoin onnistuu, on kuvat epäonnistuneet. Alkaa jo pikkuhiljaa palaa käpy! Ei mulla oo koskaan ollut tällästä, ihan oikeesti. Mulla todella harvoin lakkaus menee pieleen niin nyt se sitten kostautuu monen viikon ajan :D.


Kynsissä käytetty:
Color Club - Good as Gold
Color Club - Tougher Than Nails
+ Konad - White ja B. Loves Plates B.00 rainbows and unicorns -leimauslaatta

maanantai 4. kesäkuuta 2018

Kesäistä

Nyt on ollut ihan älyttömän kivat ilmat, kun on aurinko paistanut ja lämmittänyt oikein kunnolla! Mekin oltiin koulussa iltislasten kanssa ihan joka päivä ulkona nyt muutama viikko ennen kesäloman alkua. Pari tuntia siitä, kun koulu loppui perjantaina satoi hetken aikaa vettä oikein kunnolla :D.


Ensimmäisistä lämpimistä ilmoista inspiroituneena halusin kynsille jotain todella kirkasta eli siis neonia. Mulla ei hirveän montaa neon lakkaa ole, joten lakkojen valinta oli aika helppoa. Vihreää en halunnut, juuri hetki sitten oli pinkkiä niin jäljelle jäi enää keltainen, oranssi ja koralli. Katsoin muuten juuri näiden kuvien tiedoista, että tää oli mun äitienpäivän lakkaus! 

Halusin pitkästä aikaa tehdä leimasinmarmorinnin. Lakkasin ensin joka kynnen valkoisella ja siihen päälle tein marmoroinnin läpinäkyvällä leimasimella. Marmoroinnin päälle levitin vielä kerroksen Fairy Dustia ja nimettömään valitsin leiman aivan ihanasta MoYou Londonin Mother Nature 19 -leimauslaatasta.


Kiitos neonlakkojen sokaisevan kirkkauden mun kamera sekosi, eikä tietenkään nyt kuvissa marmorointi näy yhtään niin hyvin kuin mitä se oikeasti näkyi!


Kynsissä käytetty:
Color Club - ONE-STEP French Tip
Color Club - ONE-STEP East Austin
Color Club - Foxy Mama
Color Club - Under the Blacklight
China Glaze - Fairy Dust
+ Konad - White ja MoYou London Mother Nature 19 -leimauslaatta

lauantai 2. kesäkuuta 2018

Toukokuun ostokset

Se onkin jo kesäkuu! Aika vilahtaa ohi hirmu nopeesti. Taas on aika katsoa kynsiin liittyvät ostokset läpi. Toukokuussa tein taas kerran pari tilausta CesarsShoppiin ja yhden laattatilauksen MoYouLondonille + yhden tilauksen Hypnotic Polishille. Tilauksien lisäksi shoppailin ihan kaupoissakin, koska meidän Tokmannille oli tullut Catrice-hylly ja Kicksissä oli OPI:n lakkoja alessa! Yhteensä lakkoja ostin koko kuukauden aikana 8, joista Color Clubin For You näköjään unohtui kuvista pois.


Suzi's Hungary Again! | Tasmanian Devil Made Me Do It | Down the Milky Way
Good as Gold | Hatch | Rosewood Hills | Salt Water