perjantai 5. kesäkuuta 2015

Toukokuun lakkaukset


10. Melkein näkymätön vesimarmorointi

Toukokuussa tuli julkaistua tasan 10 lakkausta + yksi koristelematon pikalakkaus. Huomasin et oon tehny hauskasti melkein joka toisen lakkauksen sillai et kaikki kynnet on samanlaiset ja joka toinen julkaistu on skittlette. Enkä siis tarkotuksessa ole tehnyt vaan ihan vahingossa. Huomasin myös joku päivä tota blogin oikeeta reunaa katsellesani, että tämän vuoden puolella joka ikinen kuukausi olen julkaissut 13 postausta paitsi toukokuun aikana 12. Enkä todellakaan ole tehnyt sitäkään tarkoituksella. Meinasi kyllä silmät tippua päästä ku huomasin!

Näistä toukokuun kynsistä mun lempparit on ehdottomasti nuo molemmat leimatut kynnet ja mintut pinkeillä kukilla.

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Erittäin överi ranskis

Halusin kokeilla sellasta liukuvaa ranskista glittereillä. Valitsin neljä vähän eri peittävyysasteista hopeaa lakkaa. Kimaltavien glitterien kanssa mopohan karkasi käsistä ja ei nämä kynnet ole ihan sellaset ku piti.


Aluksi lakkasin kaikkiin kynsiin kerroksen Essencen Sweet as Candya ja vapaalla kädellä tein ranskalaisen kärjen kynsiin OPIn This Gown Needs a Crow lakalla (tässä kohtaa kynsissä vielä oli ranskis :D). Seuraavaksi rupesin liukuvasti töpöttämään sitä meikkisienellä kynsien tyviä kohti ja tässä meni pieleen. Liikaa hopeaa tuli vahingossa sieneen ja töpötinkin sitä vielä liian pitkälle tyveä kohti. Ajattelin, että onpa rumat mut jatkoin kuitenkin lakkausta. 


This Gown Needs a Crownin päälle sudein kuivan sudin tekniikalla sinne tänne China Glazen Glistening Snow:ta.  Harmi ettei sen kimallus näy kuvissa. Tähän päälle sudein OPIn Crown Me Already! glitteriä lakan omalla sudilla ja viimitteeks vielä kaiken päälle laitoin vanupuikolla Dependin neliöglitteriä. 

Kannatti jatkaa lakkaamista, vaikka aluksi näytti ihan kamalilta! Melkoiset diskopallothan näistä tuli, mut tykkäsin hirmusesti.


Käytetyt lakat:
Essence - Sweet as Candy
OPI - This Gown Needs a Crown
China Glaze - Glistening Snow
OPI - Grown Me Already!
Depend - 4011

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Toukokuussa ostettuja

No hupsista, tulipas pitkä postaustauko! Mua on laiskottanu koko viime viikon ihan hävettävän paljon enkä ole edes koneella jaksanut istua. Netflixin kattominen on houkuttanut ihan liikaa.  Kävin alkuviikosta kirjostossakin ja tossa pöydällä ne kirjat vaan makaa koskemattomina. Yleensä luen kaikki heti parin päivän sisällä lainaamisesta. Tämäkin postaus piti tehdä ja julkaista eilen, mut päätin ottaa pienet päikkärit ja siinähän kävi taas kerran se ihan perus eli nukuinkin koko illan ja heräsin keskellä yötä tämän päivän puolella. Mä en ikinä opi, ettei päikkäreitä kannatas nukkua ku ne aina venyy sellasiks viiden tunnin uniks. Mut nyt olis taas vuorossa ostoksien esittely!


Agate | Diamond | Mistletoe Kiss | Secret | Prima Donna
Jiggle Hi Jiggle Low | Nail Junkie | Silver Sand/Hopeahiekkaa | 420 | 041

Toukokuun (miks meinaan kirjottaa koko ajan huhtikuu?!) aikana mun tahmasiin näppeihin on tarttunut yhteensä 10 kynsilakkaa, neljä leimauslaattaa MiMaxilta ja kasa siirtokuvia ebaystä. Ei siis mitenkään ihan älytön määrä uutta tavaraa.

Emman Avon-postauksen innoittamana tilasin äitin kanssa muutaman Mineral Crush lakan. Lakat mitkä itse halusin ovat sininen Agate ja lilaan taittava harmaa Diamond. F.U.N Lacquerin restockista nappasin kolme lakkaa itselleni ja yhden äitille. Miten muuten voi olla Mistletoe Kiss ja Secret noin paljon vajuneet vaikken ole käyttänyt niitä kuin yhden kerran?! Yleensä lakoista huomaa vajumaa vasta tosi monen käyttökerran jälkeen.

Essien löysin Porin Pick'n'Paysta -50% lapulla ja Lumenen hopeisen tekstuurin Anttilan poistokorista. Prismassa käydessä kävin kurkkaamassa kosmettiikkaosaston ja sinne oli tullut muutama (siis oikeesti tosi vähän) Sinful Colors ja niistä mukaan lähti glitterlakka Nail Junkie. Dependin lakkoja meinasin kokeilla leimauksessa sit joskus ku jaksaa taas tehdä muutaki ku katsoa sitä Netflixiä :D.