perjantai 26. lokakuuta 2018

Roosa nauha 2018

Vielä on lokakuuta muutama päivä jäljellä niin kerkiää julkaisemaan Roosa nauha -kynnet. Mähän oon siis tehnyt tämän lakkauksen jo pari viikkoa sitten, mutta en vain ole saanut aikaiseksi muokata kuvia ja tehdä postausta. Itse Roosa nauha -päivä meni multa ihan ohi. Tajusin asian bussissa istuessani matkalla töihin, kun huomasin yhden naisen vaatteet. Tää nainen oli pukeutunut kirjaimellisesti päästä varpaisiin laukkua myöden pinkin ja punaisen eri sävyihin. Hetken ihmeteltyäni tajusinkin mikä päivä olikaan. Oli mulla sentään vahingossa vaaleanpunaiset sukat jalassa.


Tänä vuonna nauhan on suunnitellut Anna Puu ja nauha on söpön vaaleanpunainen kultaisella salamalla. Halusin kynsiini myös kultaisen salaman ja koska en löytänyt leimauslaattaa salaman kuvalla, jouduin sen itse maalaamaan. Maalasin salaman ensin kultaisella akryylimaalilla ja päällystin F.U.N Lacquerin Kingillä. Nimettömän lakkaisin Lumenen Roosa nauha -tekstuurilakalla.


Kynsissä käytetty:
Lumene - Roosa nauha
Essence - Be Awesome Tonight!
F.U.N Lacquer - King
+ kultainen akryylimaali

lauantai 20. lokakuuta 2018

Lakkaushaaste: syksyiset leimadecalit

Taas olisi kuukausittaisen lakkaushaasteen vuoro! Tällä kertaa meillä oli vuorossa syksyiset leimadecalit (btw itse tykkään käyttää tästä sanaa leimasiirtokuvat tai leimasiirtikset). Kaksi pakollista pääväriä oli ruskea ja oranssi. 


Mä oon säästellyt yhtä villapaitaleimaa ihan tämän kuun haastetta varten. Mietin kyllä, jos tekisin sittenkin jotkut lehtileimat, mutta villapaita vei voiton! Villapaidathan kuuluu myöskin syksyyn. Oranssin ja ruskean lisäksi otin mukaan sinapinkeltaisen ja vaaleanpunaisen (ylläri et taas vaaleanpunaista?). Kaikki neljä lakkaa ovat Essien ja kaksi niistä vieläpä ihan uudesta syyskokoelmasta. 

Muita haasteeseen osallistuja ovat: Timantteja kynsillä, Dioriina ja Camillacuered.

Postauksen julkaisuhetkellä olen toivottavasti jo valmistautumassa lähtöön, kun otamme äitin kanssa nokat kohti Helsinkiä ja CesarsShopin I love Cesars -messuja! 


Kynsissä käytetty:
Essie - Sunday Funday
Essie - Mink Muffs
Essie - Fall for NYC
Essie - It Takes a West Village
+ Colour Alike - Kind of Black ja Moyra 101 Angels will cry -leimauslaatta

torstai 11. lokakuuta 2018

Aakkoshaaste: J

Nudekynsien jälkeen mun pää oli ihan tyhjä. En keksinyt yhtään mitään ja muistin, että mulla on aakkoshaaste erittäin pahasti kesken. Edellinen kirjain oli I joten nyt on vuorossa J. Mulla ei ole todellakaan montaa J -kirjaimella alkavaa lakkaa, mutta jotain sentään löytyi! 


Valitisin neon pinkin Color Clubin ONE-STEP lakan Jackie Oh!, mutta eihän se olekaan pinkki! Lakka on pinkkiä, mutta kynnelle kuivuessa se muuttuu punaiseksi. Höh! Eikä päällyslakka muuta väriä takaisin. Oli pakko googlesta katsoa ja joka paikassa tätä sanotaan pinkiksi ja onhan lakkapullokin pinkki. Jossain toisessakin blogissa kyllä ihmeteltiin tätä ihan samaa. Lakkausta pois ottaessa myös vanulappu oli ihan pinkki, että en tiedä miksi tämä kuivuessaan muuttaa väriä. Onhan tää lakka ihan kiva näinkin, mutta taidan kyllä viskata sen kirppislaatikkoon.


Leimoiksi valitsin taas ihanat kukkaleimat Linan laatasta ja ekaa kertaa kokeilin CesarsShopista saamaani Moyran valkoista leimauslakkaa. Tähän mennessä oon kokeillut vasta muutamaa Moyran leimauslakkaa, mutta kaikki on olleet hirmu hyviä! Samaa tasoa Colour Aliken leimauslakkojen kanssa. Kukkien keskustoihin otin toisen J-kirjaimella alkavan lakan Essien hopean Jiggle Hi Jiggle Low.


Kynsissä käytetty:
Color Club - ONE-STEP Jackie Oh!
Essie - Jiggle Hi Jiggle Low
+ Moyra White ja Lina Make Your Mark 01 -leimauslaatta

sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Nude liukuväri

Kaikkien supervärikkäiden kynsien jälkeen halusin jotain itselleni poikkeuksellista eli nudea. Aika harvoin tulee nudella lakattua ja sillon, kun sitä kynsille päätyy en yleensä viihdy niillä. Jostain syystä mulla silti on useampikin nude lakka. Järkevää? No ei todellakaan :D. Nyt kävi ihan sama juttu eli lakkaus oli mun mielestä todella kiva, mutta jotenkin en tykännyt siitä mun kynsillä. Jollain muilla väreillä olisi ollut parempi!


Tein liukuvärin kahdella vähän liiankin lähellä toisiaan olevalla nudella, koska liukuväri ei tietyssä valossa näkynyt ollenkaan. En vissiin odottanut kuivumista tarpeeksi kauaa liukuvärikerroksien välissä, koska kynnet kupli todella paljon. Onneksi se ei kauempaa näkynyt! Leimasin liukuvärin päälle mustalla kukkasia MoYou Londonin Frenchy 12 -laatasta. Tää on varmaan mun eniten käytetty MoYoun laattaa. Tuntuu, että joka lakkauksessa on leimat tästä laatasta! 


Testasin myös ekaa kertaa Konadin leimauksien päälle tarkoitettu päällyslakkaa ja se toimi todella hyvin. Leimat ei levinneet oikeastaan yhtään! Mulla on ollut päällylakkaongelmia tässä jo jonkun aikaa, kun kaikki levittää leimat ja ne mitkä ei levitä niin kutistaa lakat. Aloin jo miettiä, että ehkä se vika on mussa eikä lakoissa :D. Konadin päällyslakka ei kuivu kovinkaan nopeasti, joten sen päälle lisäsin vielä kerroksen pikakuivattajaa.


Kynsissä käytetty: 
NCLA - Volume IV
Essence - Tip Top Taupe
+ Colour Alike - Kind of Black ja MoYou London Frenchy 12 -leimauslaatta

torstai 4. lokakuuta 2018

Folioleimaus

Sainpas vihdoin folioleimauksen toimimaan! Mä sain CesarsShopista testiin holofolion ja valkoisen folio leimauslakan. Itse ostin jo aikaisemmin myöskin folioleimaukseen tarvittavia välineitä, mutta ensimmäisellä testikerralla en saanut niitä toimimaan. Kokeilin niitä sillon, kun meillä oli sisällä +30 astetta niin se varmaan vähän vaikutti lakkojen kuivumiseen eikä oikein mikään toiminut. Edellisen postauksen kynsiin en saanut kultaista foliota toimimaan, mutta nyt sain sen holofolion onneksi toimimaan! 


Oon taas tehnyt peräkkäin jotain miljoona punaista/pinkkiä/lilaa lakkausta, joten halusin nyt jotain muuta välillä :D. Nappasin kokeilemattomien joukosta aivan tajuttoman ihanan sinivihreän Picture Polishin lakan Free. Leimoiksi valitsin ihan tuliterän Moyran minilaatan 115 Happily Ever After ja leimauslakkana käytin siis sitä Moyran valkoista folio leimauslakkaa ja folio on Moyran holofolio

Folioleimaus toimii siten, että ensin lakataan kynnet ihan normaalista ja sen jälkeen kannattaa laittaa pikakuivattaja, että varmasti on lakat kuivat ennen folion laittamista. Jos kynnet on edes pikkuisen tahmeat, folio nappaa kiinni muuallekin kuin vain leimoihin. Kynsien kuivumisen jälkeen leimataan kynnet folioleimauslakalla ja annetaan sen hetken kuivahtaa. Mä leimasin noi molemmat kynnet ja sen jälkeen otin folion. Foliota painellaan kynteen alapuoli kynttä vasten. Sitä saa oikeasti painaa todella lujaakin, että folio tarttuu leimauksiin. Tämän jälkeen kynnelle levitetään folioleimauksiin sopiva vesipohjainen päällyslakka. Se ei kutista, rypistä tai muutenkaan pilaa folion pintaa toisin kuin normaali päällyslakka tai pikakuivattaja. Mulla oli nyt käytössä Picture Polishin Revolution, mutta Moyralla on ihan omakin päällyslakka folioleimauksille

Oli muuten todella vaikea saada kynnet kuvattua siten, että holofolion holo näkyisi kuvissa. Näissä se nyt näkyy ihan vähän, mutta suurimassa osassa kuvia folio oli vain hopea. Laitoin instaan videon kynsistä missä näkyy se folio oikein hyvinkin!


Kynsissä käytetty:
Picture Polish - Free