sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Yksikätinen Rumpali

Tilasin MiMaxilta alennuksesta kasan leimauslaattoja. En millään osannut päättää, että mitä kokeilen ensin joten lykkäsin kaikki uudet laatat miehen käteen ja annoin hänen valita jonkin kuvan. Mies tutki laattoja hetken ja näytti mulle XL 29 leimauslaatasta Disneyn Bambista tuttua Rumpalin kuvaa. Lakat ja kaikki muut kynsissä päätin siis itse ja mies päätti kokeiltavan leiman. Oli kyl tosi hauskaa, varmasti annan jatkossakin miehen välillä päättää leimoja yms. varsinkin sillon, kun omasta päästä on ideat hukassa.


Päätin hetken pohdinnan jälkeen leimata valkoisella Color Clubin Diggin' the Dancing Queenin päälle (näissä kuvissa leima ei harmi vaan näy hirveän hyvin). Koitin leimata tota Rumpalia joku miljoona kertaa (aluksi paperille) ja joka ikinen kerta siltä jäi puuttumaan toinen käsi. Kokeilin joka suunnasta ja kaikilla eri tavoilla, mut ei, se toinen käsi ei vaan millään suostunut nousemaan laatasta. Välillä Rumpalin päästäkin puuttu puolet. Ekalla kerralla kynteen yrittämällä leima meni niin vinoon, et poistin lakkauksen keksisormesta ja toisella yrittämällä leima repeili paloiksi -> taas poistin lakkauksen. Seuraavaks onnistu kohdistus ja kaikki muu, mut edelleen se toinen käsi jäi puuttumaan. Täytyy joskus kokeilla eri leimasimella, joskos vaikka vika olikin siinä.. Tai sit tossa kuvassa vaan oikeesti on vikaa. Toisessa laatassa minkä tilasin (XL laatta U) oli yksi ylimääräinen kuva, mikä sitten oli kivasti hiukan toisen kuvan päällä.


Käytetyt lakat: 
Color Club - Diggin' the Dancing Queen
Essence - Headphones On!
GinaTricot - White
Konad Special Nail Polish - White

7 kommenttia:

  1. Vau, miten suloinen Rumpali-lakkaus! <3 Kokonaisuutena ihanan hempeä <3 Harmi, että sulla oli huonoa tuuria noiden laattojen kanssa :/ Ainakin siitä U-laatasta kannattaisi varmaan pistää viestiä Mimaxille? Ne kyllä varmasti korvaavat sen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!<3 Mä laitoin sinne viestiä jo heti ku sain laatat :)

      Poista
  2. Ihanat värit ja tervetuloa kerhoon, juur taistelin yhden leiman kanssa mutta yhteistyötä ei syntynyt joten vaihdoin toiseen. Ugh. Hirmu siisti sik-sak kuviokin muuten, tykkään erityisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :)! Raivostuttavaa tollane. Varsinki, jos se kuva ois ihan super kiva ja hieno kynnel. Mulla on ainaki tähä mennes kaikki muut paitsi tää Rumpali toiminu tosi hyvin.

      Poista
  3. Hauska idea,että mies päättää leimakuvan, tulee varmasti kaikkia erilaisempiaki jutskuja testattua. :D Söpöt kynnet. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu mä en olis kyllä tätä kuvaa ihan heti valinnut :D. Kiitos!

      Poista

Kiitos kommentista❤️