sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Vuoden 2015 kivoimmat lakkaukset

Elossa ollaan! Mun kynnet on ollu nyt älyttömän huonossa kunnossa, ne katkeilee jatkuvasti melkein nahkaan saakka. Just eilen taas lohkesi keskisormen kynnestä kulma. Jospas nyt pari päivää olis katkeamatta niin voisi taas lakat! Ihan hirvee hinku olis koko ajan, mut ei pureskellun näköisiin nysiin oikeen tee mieli vetää mitään lakkaa päälle. En ole lakannut kynsiä edellisen postauksen jälkeen olleenkaan eli kaikki joulukynnetkin jäi tekemättä vaikka ideoita olis ollut joku miljoona. Tää kylmä ja kuiva ilma ei selkeesti oo mun kynsien kaveri. Koska mä en oo voinut lakata kynsiä, en ole myöskään jaksanut edes avata bloggeria eli seuraavaksi (huomenna) alkaakin melko urakka nimittäin kaikkien seurattavien blogien postauksien läpikäyminen kuukauden ajalta. Ja mähän haluan ihan oikeesti nähdä ne kaikki ja ehkä kommentoidakin jotain! Siihen varmaan menee muutama tunti :D.

Koska mulla ei ole vielä ainuttakaan lakkausta esiteltäväksi, kokosin yhteen mun mielestä kivoimmat lakkaukset viime vuodelta. Ensin lakkauksia oli 21, mutta pienen karsimisen jälkeen pääsin viiteentoista. Lakkaukset on järkestyksessä siten, että ylhäällä päin on vanhimmat ja uudemmat on viimeisinä + kuvan yläpuolen teksti sisältää aina linkin kyseisen lakkauksen postaukseen! 
































Jos näistä kaikista pitäis vielä valita vain yksi kaikista kivoin, niin en kyllä osaisi päättä! Tuijottelin alla olevaa kollaasia vaikka kuinka kauan ja mikää lakkaus ei varsinaisesti pomppaa sieltä silmille. Liian vaikeeta :D.

18 kommenttia:

  1. No ei nuista kyllä osaa parasta päättää!

    VastaaPoista
  2. Monsterikynnet! Upeat! Tykkään niistä mielettömästi! Seuraavaksi tykkään ehkä tuosta kuusta ja lentävästä noidasta =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :)! Monsterikynsien postaus onki koko blogin katsotuin!

      Poista
  3. On kyllä todella upeita lakkauksia! Tuo maalattu kuu on ehkä jäänyt eniten mieleen upean hehkunsa vuoksi :)

    VastaaPoista
  4. Täällä on ollut vähän samaa vaivaa kynsien kunnon kanssa viime aikoina. Oon aika ajoin aina viilaillut kynsiä lyhyemmiksi että saisin pahimmat halkeamat pois, mutta silti on kuivat ja kärsivät kunnet tällä hetkellä.

    'Vesimarmorointia holon päällä' ja 'Kullalla kuorrutettu oranssi' on mun ehdottomat lempparit näistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvi tuhoaa kynnet ): Nyt on onneks jo paljon paremmassa kunnossa! Mä oon vielä sellanen et aina muka unohdan rasvata :D

      Poista
  5. Ihania kyllä nää kaikki! Kiva kun laitoit tän, oon vähän ihmetellyt missäs sitä luurataan :)

    VastaaPoista
  6. Olis kyllä tosi vaikea nimetä yksittäistä suosikkia, kaikki on niin hienoja:)

    VastaaPoista
  7. Tervetuloa takaisin :)
    Tää talvi on kyllä kurjaa aikaa kynsille, miullaki on kynsinauhat ihan korppuina vaikka kuinka yritän öljyillä ja rasvailla niitä :(
    Noi kaikki lakkaukset on kyllä kauniita, vaikea valita niistä kauneimpia ^.^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en edes aina mukamas muista/jaksa rasvailla ja sit kynsinauhat oikeen repeää. Just kaivoin lompakosta korttia ja toinen kortti sit jotenki teki kauheen viillon kynsinauhaan. Ei tälläsiä kesällä tapahdu :D.

      Kiitos kovasti! (:

      Poista
  8. Kivaa että oot takas! Tässä onkin melkoinen kokoelma upeita kynsiä :). Noi monsterikynnet on mun suosikit, ihan huikea luomus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tänään aion lakata kynnet pitkästä aikaa ;> Sen verran on jo paremmassa kunnossa! Kiitos paljon :) Monsterit onki blogin katsotuin postaus!

      Poista
  9. Oooh, upeuksia kaikki! ♥ Monsterikynnet on kyllä mun suosikit :)

    Ihanaa saada sut takasin!! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista❤️