torstai 23. toukokuuta 2019

30 Carat Diamond

F.U.N Lacquerilta tuli vähän aikaa sitten uusia lakkoja. Glitterharakkana meinasin tilata ensin kaikki, mutta järjen kanssa ajateltuna ostinkin nyt ensin vain yhden. Oikeastihan en olisi tarvinnut edes sitä yhtä, mutta en voinut vastustaa. Uusien lakkojen joukossa oli pari uudistettua versioita vanhemmista lakoista esim. tämä 30 Carat Diamond on uusi versio 24 Karat Diamondista. Ja mullahan on myös se.. Ja ihan vaan muutama muu hopea glitterlakka.. 


Halusin taas yhdistää hopean glitterlakan mustaan. Viime kerralla leimat eivät näkyneet kovinkaan hyvin, joten tällä kertaa valitsin vähän paksummat leimat. Käyttämäni Moyran musta leimauslakka oli sen verran ohutta, että glitterien kimallus näkyy todella kivasti leimojen läpi. Ihan kuin olisin käyttänyt leimatessakin jotain kimallepommia! Nimettömästä leima meni vähä pieleen kynnen tyvestä ja laiskana päätin peittää sen niiteillä. Taidan jatkossakin pienissä virheissä käyttää peittämistä koko kynnen uudelleen tekemisen sijasta! 

Nämä kynnet on tehty jo melkein kolme viikkoa sitten, mutta edelleen ärsyttää toi etusormen kynsi. Nythän se on jo taas ihan normaali, kun on kasvanut ja sain lohjenneen kulman viilattua pois. Mutta siis me ostettiin Ikeasta uusi sänky. Sellanen missä on laatikot alla ettei Harmi pääse sängyn alle (:D). Siinä rungossa oli ihan hirveästi kasattavaa (monta tuntia sitä väsättiin) ja ehdin jo loppuvaiheessa tuulettaa että jes kynnet säilyi ehjänä. Enää puuttui sälepohjat ja koska kyse on Ikeasta, niin nehän piti myöskin itse kasata. Viimeisen säleen kohdalla napsahti kynnestä kulma ja ihan muutama kirosana pääsi mun suusta. Miten voikin olla, että juuri kun kasaaminen oli loppusuoralla niin yksi idiootti kynsi katkesi! Ihan oikeesti miettikää nyt: kynnet selvisi kaikesta kantamisesta, lattialla konttaamisesta, pahvi- ja muovipakkauksien purkamisesta, porakoneen ja vasaran käyttämisestä, mutta se ihan viho viimeinen säle oli se mihin mun kynsi meni ja katkesi.


Kynsissä käytetty:
F.U.N Lacquer - 30 Carat Diamond
+ Moyran musta leimauslakka + Moyran Ornaments 2 -leimauslaatta ja hopean väriset niitit

2 kommenttia:

  1. Äääh toi on niin ärsyttävää! Mullekin käynyt tosi usein esimerkiksi siivouspäivän loppuvaiheilla niin, että ehtii jo huokaista helpotuksesta KUNNES... :D

    Mutta siis apua miten upea lakkaus! <3 Enpä olisi edes puuttuvaa kynnen kulmaa huomannut kauniiden koristelujen harhauttamana, jos et olisi maininnut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo miks just se joku viiminen juttu katkoo kynnet :DD Kiitoksia kovasti!

      Poista

Kiitos kommentista❤️