maanantai 20. huhtikuuta 2015

Liuku kahdella glitterillä

Käytin viikko sitten sunnuntaina Helsingissä lemmikkimessuilla ihastelemassa koiria, pupuja ja kissoja. Oli siellä muutama marsu ja hamsterikin + jotain liskoja, mutta se nurkkaus kierrettiin kaukaa ettei vaan tulisi mitää hämiksiä vastaan. Samaan aikaan lemmikkimessujen kanssa oli muitakin messuja esim. OutletExpo ja etukäteen facebookista luin, että siellä olisi Essien lakkoja 5€/kpl. Ja sieltä löysinkin kaksi uutta Essietä itselleni.


Löytämäni Essiet ovat Sand Tropez ja Rock at the Top. Jo messuilla heti lakat käsiini saatuani aloin suunnittelemaan lakkausta missä käyttäisin molempia lakkoja. Pullossakin lakat näytti ihan sille kuin ne olisi luotu toisilleen. Näiden kahden Essien kaveriksi valitisin lakkaukseen vielä China Glazen I Herd That glitterin. Sand Tropez on siis alimmaisena pohjalla ja siihen päälle varovasti sudein I Herd That glitteriä lakan omalla sudilla. Lopuksi töpöttelin päälle Rock at the Top glitteriä topsipuikolla. Kynsistä tuli niin kimaltavat, että kamera ei meinannut millään suostua tarkentamaan niihin ja suurin osa kuvista oli kynsien kohdalta ihan pelkkää mössöä.

Tykästyin tähän lakkaukseen niin paljon, että aloin jo suunnittelemaan samanlaista eri väreillä!


Käytetyt lakat:
Essie - Sand Tropez
Essie - Rock at the Top
China Glaze - I Herd That

16 kommenttia:

  1. Oii että, nyt on kyllä kimallusta! Upea lakkaus <3

    VastaaPoista
  2. Kaunis ja juhlava lakkaus! Mä oon jo joskus hyljännyt mielessäni tuon kultaisen glitterin, mutta nämä nähtyäni kyseinen Essie alkoi kyllä taas houkuttelemaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) mä oon kans meinannut ostaa tän jo aikoja sit, mut aina vaan hylänny. Nyt sit oli pakko ku oli nii halpa ja näin pullon Sand Tropezin vieressä :D

      Poista
  3. Upean näyttävät! Kahdella lakallakin saa jo niin näyttävän lakkauksen aikaan. :)

    VastaaPoista
  4. Ihanat! Aika harmoninen kokonaisuus.

    VastaaPoista
  5. Todella hienot! :) Ja kiva idea toteuttaa glitterliuku paljolla glitterillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ku laittaa vähän pienempi glitteristä lakkaa alle ja sen päälle isompaa glitteriä ni tulee kivan näkönen :).

      Poista

Kiitos kommentista❤️