maanantai 14. elokuuta 2017

Ruusukultaa

Mä ihmettelen ettei mulla ole kuin kaksi ruusukultaista kynsilakkaa. Ruusukulta on kyllä niin kauniin värinen, että ehdottomasti tarvisin sellaisia lisää! 


Toinen mun ruusukultaisista lakoista on F.U.N Lacquerin super kimaltava Chandelier. Tämäkään ei ole ihan puhdas ruusukulta vaan taittaa jonkin verran kupariin. Kävin läpi mun kokeilemattomia lakkoja, jos vaikka niistä löytyisi jokin lakka mikä sopisi yhteen Chandelierin kanssa ja silmiin osui Girly Bitsin Eggnogoholic. 


Tikuttaessani Eggnogoholicia olin ihan varma, että lakka peittää yksinään parilla kerroksella. Kynsiä lakatessa kuitenkin huomasin, että se ei todellakaan ole mikään peittävä lakka vaan olisi tarvinnut allensa kerroksen valkoista tai muuta vaaleaa lakkaa. En nyt ihan tarkkaan muista montako kerrosta jouduin lakkaamaan. Luultavasti neljä tai viisi. Kolmannen kerroksen kohdalla meinasin jo putsata lakat pois kynsiltä, mutta kello oli jo niin paljon etten jaksanut enää ruveta pohtimaan uutta lakkausta. Eggnogoholicilla lakatut kynnet jäivät vähän läpinäkyviksi, mutta oikeisiin kohtiin asetellut siirtokuvat pelastivat tilanteen!


Käytetyt lakat:
F.U.N Lacquer - Chandelier
Girly Bits - Eggnogoholic

8 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää useista kynsilakkakerroksista huolimatta :)

    VastaaPoista
  2. Kauniit kynnet ♥ Funi on upea ja siirtokuvat myös!

    VastaaPoista
  3. Ihanat lakkaukset!! Ja hitto Chandelier näyttääkin nyt hyvältä, mä kun olin jo ihan varma että sitä mä en tarvitse ja vähintään samankaltaisia löytyy jo - mutten taas olekaan enää niin varma.. O_o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Kannattaa ehdottomasi hommata ;>

      Poista
  4. Kauniit <3 Chandelier on kyllä ihana <33

    VastaaPoista

Kiitos kommentista❤️