tiistai 21. heinäkuuta 2015

Sininen ranskis irtoglitterillä

Valitsin Born Pretty Storesta yhdeksi testattavaksi tuotteeksi laatikollisen (12kpl pikkupurkkeja) irtoglittereitä. Yhdessä purkissa on aina samanväristä glitteriä parissa eri koossa. Glittereitä oli montaa kivaa väriä, joten oli hirmu vaikea päättää mitä kokeilisi ensin. En ole pitkään aikaan lakannut kynsiäni kokonaan sinisiksi, joten valitsin sinisen glitterin ja sen kaveriksi Color Clubin söpön vaaleansinisen Meet Me at the Rink lakan Pastel Neon kokoelmasta.


Irtoglitterin töpötin liukuvasti kynsien kärkiin vanupuikolla minkä kastoin ensin kirkkaaseen lakkaan ja sen jälkeen dippasin sen varovasti glitterpurkkiin. Glitterkärkien ollessa valmiit sudein niiden päälle vielä hiukan kirkasta lakkaa ettei glittereitä irtoaisi pikakuivattajan sudin mukana. Hetken lakkausta katsottuani totesin, että jotain pientä pitäisi vielä laittaa kun näyttää vähän tylsälle. Kaivoin siirtokuvat laatikosta ja sieltä löytyikin tosi söpö pikku perhonen mikä sopi väreiltänsä ja koonsa puolestakin ihan täydellisesti tähän lakkaukseen.


Peukaloon kokeilin laittaa valkoista glitteriä sinisen päälle, mutta se meni ihan pilalle, joten näissä kuvissa ei nyt nähdä peukalon kynttä lainkaan. Jotenkin hassun näkönen tuo alempi kuva, kun peukalo puuttuu siitä :D.


Kaikki BPS kynsikoristeet löytyy tästä ja koodilla TAL91 saa -10% tilauksesta.


P.S. Mut löytää nykyään myös instagramista blogin nimellä eli @tinkerbellsnaildiary. :)

16 kommenttia:

  1. Uih, kuin on herkät! Tuo perhuliini sopii täydellisesti kynsiin :).

    VastaaPoista
  2. Iihanat! Niin söpö tuo miniperhonen. :3

    VastaaPoista
  3. Oi miten nätit. :) Tuo perhonen on ihana lisä!

    VastaaPoista
  4. Onpa kauniit kynnet ja ihan parhaat värit :)!

    VastaaPoista
  5. Onpa ihanan raikkaat! :) Pitänee itsekin leikkiä irtoglitterillä joskus... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)! Irtoglitterin kans täytyy vaan olla aika varovainen, ettei se leviä pitkin kämppää :D

      Poista
  6. Ihanan näköistä tuollainen tumman sininen glitter :) sopii hyvin pohjalakkaan! Ja tuo perhonen on söpö

    VastaaPoista
  7. Wau, nää on hurjan kauniit! ♥ Sun inspiroimana sain nyt itsekin testattua pitkään laatikossa lojuneet irtoglitterit jotka sain keväällä miitistä :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista❤️