sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Nude liukuväri

Kaikkien supervärikkäiden kynsien jälkeen halusin jotain itselleni poikkeuksellista eli nudea. Aika harvoin tulee nudella lakattua ja sillon, kun sitä kynsille päätyy en yleensä viihdy niillä. Jostain syystä mulla silti on useampikin nude lakka. Järkevää? No ei todellakaan :D. Nyt kävi ihan sama juttu eli lakkaus oli mun mielestä todella kiva, mutta jotenkin en tykännyt siitä mun kynsillä. Jollain muilla väreillä olisi ollut parempi!


Tein liukuvärin kahdella vähän liiankin lähellä toisiaan olevalla nudella, koska liukuväri ei tietyssä valossa näkynyt ollenkaan. En vissiin odottanut kuivumista tarpeeksi kauaa liukuvärikerroksien välissä, koska kynnet kupli todella paljon. Onneksi se ei kauempaa näkynyt! Leimasin liukuvärin päälle mustalla kukkasia MoYou Londonin Frenchy 12 -laatasta. Tää on varmaan mun eniten käytetty MoYoun laattaa. Tuntuu, että joka lakkauksessa on leimat tästä laatasta! 


Testasin myös ekaa kertaa Konadin leimauksien päälle tarkoitettu päällyslakkaa ja se toimi todella hyvin. Leimat ei levinneet oikeastaan yhtään! Mulla on ollut päällylakkaongelmia tässä jo jonkun aikaa, kun kaikki levittää leimat ja ne mitkä ei levitä niin kutistaa lakat. Aloin jo miettiä, että ehkä se vika on mussa eikä lakoissa :D. Konadin päällyslakka ei kuivu kovinkaan nopeasti, joten sen päälle lisäsin vielä kerroksen pikakuivattajaa.


Kynsissä käytetty: 
NCLA - Volume IV
Essence - Tip Top Taupe
+ Colour Alike - Kind of Black ja MoYou London Frenchy 12 -leimauslaatta

4 kommenttia:

  1. Musta tää on oikeinkin kiva lakkaus, mutta mä tykkäänkin nudeista hulluna. :D Mä käytän leimojen päälle Seche Viveä, se harvemmin levittää leimat. Muuhun sitä kyllä en käytä, kun se ei ole pikakuivattaja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) No mulla Seche Vive levittää leimat joka kerta parista kynnestä :D

      Poista
  2. Ihanat leimat ja nätti nudelakka/lakat :) nythän Cesarista saa Glisten & Glow Top Of Heavenia, kokeilin just niin ei sottaa leimoja. Kirjoittelen siitä huomiseksi blogiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)! Mä tilasin sen kans, mut vielä en ole ehtinyt kokeilemaan! Hk Girl toimi kauan ku unelma, mut jostain syystä se sit alko kutistaa lakkoja.

      Poista

Kiitos kommentista❤️