tiistai 6. marraskuuta 2018

Moyra - Orange Love

Muutama viikko sitten oli CesarsShopin myymälässä (+ netissä) I Love Cesars 2018 -messut ja tottakai sinne oli päästävä paikanpäälle! Lauantai aamusti lähdettiin miehen kanssa ajamaan kohti Helsinkiä ja napattiin mun äiti myös mukaan. Sain mieheni kuskiksi (itseasiassa hän itse sitä ehdottikin❤️) ja äitini raahasin mukaan shoppailukaveriksi. Me ei kovinkaan kauaa ehditty Cesarsilla viettämään, mutta ihan kivasti lakkoja ja muuta sieltä tarttui mukaan. CesarsShopin lisäksi meidän piti ehtiä käymään muutamassa kaupassa mitkä meni jo klo 16 kiinni, joten siksi vähän kiireinen aikataulu. Ikeassakin käytiin kotimatkalla. 


CesarsShopissa sain valita itselleni kokeiluun pari Moyran uutuuslakkaa ja ensimmäisenä kiinnitin huomioni aivan ihanaan neon oranssiin tekstuuriin. Mä olin tän lakan kanssa vähän liian hätäinen ja lakkasin liian nopeasti liian paksuja kerroksia, eikä tekstuuripinta meinannut ilmestyä millään lakan kuivumisesta puhumattakaan. Katsoin yhden jakson Riverdalea Netflixistä ja totesin, että ei kiitos en jaksa odottaa ja putsasin lakat pois. Lakkasin uudelleen todella ohuilla kerroksilla ja annoin niiden välissä kuivua vähän kauemmin kuin ekalla kerralla. Eli ainakin tämän oranssin kanssa kaikki menee hyvin kunhan muistaa super ohuet kerrokset. En tiedä muista Moyran tekstuureista, kun mulla on vain tämä yksi. Tämän pinta on sellainen sopivan rouhea, ei ollenkaan tyyliä "hajottaa sukkahousut". Ehkä vaikkapa OPIn tekstuureista vielä vähän sileämpi. 

Leimat on Moyran laatasta kuten myös leimauslakkakin on Moyran. Kokeilin myös ensimmäistä kertaa aikoja sitten saamaani Moyran leimauslaattojen puhdistusainetta ja vitsit se on kätevä! Iso plussa älyttömän hyvästä tuoksusta. Ihan kuin karkkia suihkisi! Mä totesin helpoimmaksi suihkia ainetta vanulappuun muutaman kerran ja sillä putsata laatan. Kokeilin myös suoraan laatalle suihkuttamista, mutta se valuu heti pois sotkien joka paikan. Käytin lakkauksessa vielä yhtä Moyran tuotetta :DD. Nimittäin ostin messureissulla Moyran vinopäisen siveltimen lakkauksien siistimistä varten ja on kyllä ihan paras siihen hommaan. En tiedä miten hyvin se tulee kestämään asetonia, kun olen sitä vasta muutaman kerran kokeillut. 

Jestas miten pitkä postaus! Mahtavaa, jos jaksoit lukea loppuun asti ❤️!


Kynsissä käytetty:
+ Moyra White (saatu) ja Moyra 115 Happily Ever After -leimauslaatta

2 kommenttia:

  1. Nää on yksinkertaisuudessaa jotenkin tosi kauniit. Tykkään tosta leimasta tosi paljon! ja harmi kun ei nähty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Toi leima on ihana ja vaikka tää lakkaus ei mitenkään kovin erikoinen ole niin mä tykkäsin näistä kans tosi paljon! Olis kyllä ollu kiva nähdä :) ihmiset tais mennä sinne lauantaina vasta illaksi, kun oli niitä esiintyjiä.

      Poista

Kiitos kommentista❤️