Picture Polishilta tuli taas vaihteeksi uusia lakkoja. Olin aluksi vähän sitä mieltä, että en tilaa ainuttakaan, mutta kummasti tällä kertaa jaossa ollut mysteerilakka muutti mieleni. Jos tilasi uusista lakoista vähintään neljä, sai mukaan mysteerilakan mikä oli kääritty mustaan paperiin. Näitä oli Cesarsilla jaossa 12kpl ja tottakai halusin itsekin sellaisen. Muutama innokas oli käynyt hakemassa oman tilauksensa Cesarsilta heti julkaisun jälkeen ja instassa olikin jänniä videoita mysteerilakkojen mustan paperin avaamisesta. Itselläkin alkoi jännistys kasvamaan, kun näin pari eri vaihtoehtoa lakasta ja mietin että minkä itse mahdan saada. Yhteensä näitä mysteerilakkoja paljastui seitsemän erilaista ja ne kaikki ovat jossain kohtaa tulossa myyntiin Cesarsillekin.
Mun mustan paperin sisältä löytyi mysteerilakka nimeltä Mint. Ihan täydellinen mintunvihreä joka peitti melkein yhdellä kerroksella. Itse en osaa lakata niin älyttömän tarkkaan, että kerroksella olisi pärjännyt joten jouduin lakkaamaan toisenki kerroksen.
Halusin jotenkin koristella lakan, mutta en jaksanut leimata joten kaivoin vinyylit esiin. Tein blogin alkuvaiheilla todella paljon tämmösiä helppoja lakkauksia vinyylien kanssa. Paritin Mintin toisen Picture Polishin lakan kanssa, mutta jostain syystä mun kamera ei halunnut millään tarkentaa tähän.
Kynsissä käytetty:
Picture Polish - Mint
Picture Polish - Summer (reborn)
Onpa sievä lakka, ja ihanat koristelutkin <3 Mäkin seurasin jännityksellä Instasta millaisia msyteerilakkoja paketeista paljastui, vaikken ostanut tästä kokoelmasta itse yhtäkään lakkaa :D
VastaaPoistaKiitos <3! Se oli kyl aika jännää :D
Poista