torstai 9. huhtikuuta 2020

Vaaleanpunaista mustilla hippusilla

Pitkästä aikaa jaksoin lakata kynnet! Mulla on ollut syksystä asti ongelmia selän ja kilpirauhasen kanssa. Oon ravannut hierojalla ja naprapaatillakin paristi selän takia, sekä kilpirauhaslääkitystä on nostettu moneen kertaan älyttömän pahan väsymyksen takia. Hyvä, että töihin oon jaksanut mennä ja yrittänyt pysyä siellä hereillä. Töistä kotiin päästyäni moni iltapäivä onki mennyt nukkuessa seuraavaan aamuun asti. Lääkärin mukaan väsymystä (ja päänsärkyä) on myös lisännyt se, että nukkuessa puren hampaita yhteen niin lujaa ettei happi välttämättä kulje normaalisti. Talvilomalla mulle myös iski hirveä flunssa mikä kesti monta viikkoa, ja jossain vaiheessa muuttuikin allergiaksi. Ulkona on niin paljon katu- ja siitepölyä, että silmät kutiaa ja vuotaa koko ajan ja nenä on tukossa. Olo on nyt silti vähän parempi kuin aikaisemmin, joten ehkä saan taas lakattua kynsiä useammin. Auringonkin ilmestyminen pilvien takaa saa kummasti mielen pirteämmäksi!

Tilasin muutama viikko sitten Hypnotic Polishilta lisää pikakuivattajaa ja samalla iskin silmäni ihanaan Cirque Colorsin mustia hippuja sisältävään vaaleanpunaiseen lakkaan. Kun sain lakan käsiini, halusin lakata sillä heti! En halunnut peittää mustia hippusia liikaa, joten leimasin kynnet vain osittain. 

Olipas outoa olla taas pitkästä aikaa kynnet lakattuna!


Kynsissä käytetty:
Cirque Colors - Calypso
+ Colour Alike - Kind of Black ja Moyran Spinder Gel leimauslaatta

8 kommenttia:

  1. Nämä Cirquen lakat on kyllä niin kivoja :) Mukavia ihan jo sellaisenaankin ja ilmeisesti aika suosittujakin!

    Meidän äiti sai viime vuoden lopussa kilpparilääkityksen ja siinä samalla todettiin kasvain kilpirauhasessa, leikkasivat molemmat kilpirauhaset pois ja nyt pitäisi olla kokonaan poissa, kun ei ollut etäpesäkkeitä. Äidillä oli annoskoko alussa 50 mg ja nostivat sen nyt 150 mg (tai mikä yksikkö nyt onkaan käytössä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mullakin taitaa olla näitä Cirquen lakkoja 3 :)

      Hyvä, että saatin kasvain pois! Mulla on ollut sama annostus millä äidilläsi aloitettiin niin melkein 10 vuotta, mutta nyt on jouduttu nostamaan.

      Poista
  2. Nämä linnunmunalakat ovat kyllä erikoisen ihania. Enempi mä näistä tykkään kuin sellaisista missä on glitteriä liikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on kyllä<3 Ja oikein yllättävän helppoja poistaa kynsiltä vaikka hippusia onkin!

      Poista

Kiitos kommentista❤️