maanantai 4. kesäkuuta 2018

Kesäistä

Nyt on ollut ihan älyttömän kivat ilmat, kun on aurinko paistanut ja lämmittänyt oikein kunnolla! Mekin oltiin koulussa iltislasten kanssa ihan joka päivä ulkona nyt muutama viikko ennen kesäloman alkua. Pari tuntia siitä, kun koulu loppui perjantaina satoi hetken aikaa vettä oikein kunnolla :D.


Ensimmäisistä lämpimistä ilmoista inspiroituneena halusin kynsille jotain todella kirkasta eli siis neonia. Mulla ei hirveän montaa neon lakkaa ole, joten lakkojen valinta oli aika helppoa. Vihreää en halunnut, juuri hetki sitten oli pinkkiä niin jäljelle jäi enää keltainen, oranssi ja koralli. Katsoin muuten juuri näiden kuvien tiedoista, että tää oli mun äitienpäivän lakkaus! 

Halusin pitkästä aikaa tehdä leimasinmarmorinnin. Lakkasin ensin joka kynnen valkoisella ja siihen päälle tein marmoroinnin läpinäkyvällä leimasimella. Marmoroinnin päälle levitin vielä kerroksen Fairy Dustia ja nimettömään valitsin leiman aivan ihanasta MoYou Londonin Mother Nature 19 -leimauslaatasta.


Kiitos neonlakkojen sokaisevan kirkkauden mun kamera sekosi, eikä tietenkään nyt kuvissa marmorointi näy yhtään niin hyvin kuin mitä se oikeasti näkyi!


Kynsissä käytetty:
Color Club - ONE-STEP French Tip
Color Club - ONE-STEP East Austin
Color Club - Foxy Mama
Color Club - Under the Blacklight
China Glaze - Fairy Dust
+ Konad - White ja MoYou London Mother Nature 19 -leimauslaatta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista❤️