tiistai 18. elokuuta 2015

Oranssi water spotted

Vihdoinkin sain väsättyä teille sen water spotted tutorialin! Wohoo! Eihän siitä olekkaan kuin joku puol vuotta, kun tutoa multa pyydettiin. Olen erittäin pahoillani, että tässä kesti näinkin kauan. Oli hiukan kuvausongelmia ja kynsien katkeamisia. Heti näiden kuvien ottamisen jälkeen peukalon kynnestä lohkesi kulma pois. Etusormikin on ihan katkeamispisteessä. Mä oon jakanut tutorial -postauksen kahteen osaan, ettei kerralla tule kilometrin mittaista postausta. Eli tässä postauksessa esittelen ne kynnet ja seuraava on sitten ihan pelkkä tutorial -postaus.


Jostain syystä mun pöydällä kökötti vierekkäin Orlyn Ablaze ja Picture Polishin Blush. Katoin heti, että nehän sopisi tosi hyvin yhteen ja varmasti väritkin näkyisivät hyvin tutorialin kuvissa sieltä vesikipasta ja muutenkin. Otin näille kahdelle vielä kaveriksi mukaan mustan.

Etusormessa on Essien Licorice ja heti etusormen valmiiksi saamisen jälkeen se sitten päätti lakata toimimasta. En meinannut saada lakkaa ulos pullosta tarpeeksi ja tarpeeksi nopeasti, eikä se enää halunnut levitä veden pinnalle. Muissa sormissa musta lakka on sitten Essencen Black is Back :D. Onneksi olin ostanut sen!


En tiedä mikä ongelma tällä kertaa oli, mutta en meinannut millään saada noista riekaleista sellaisia kuin olisin halunnut. Peukalokin vahingossa melkein kokonaan peittyi mustalla. Ehkä ens kerralla sit onnistuu taas paremmin. Tosi kivat näistä silti tuli ja Ablaze oikein loisti! Harmi, että näissä kuvissa se ei näy läheskään niin räikeänä kuin mitä se oikeasti on.


Käytetyt lakat:
Picture Polish - Blush
Orly - Ablaze
Essie - Licorice (etusormessa :D)
Essence - Black is Back

P.S. Tähän lakkaukseen on myös tutoriaali!

22 kommenttia:

  1. Upeat! Väritkin sopivat yhteen hienosti. :)

    VastaaPoista
  2. Järjettömän ihanat repalekynnet! Mulle tulee vaan ihan Halloween ja hämisseitit mieleen eli ihan täydellisyyttä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Mä en saa näistä kyllä yhtään halloweenmaisia vaikka kuinka yritän :DD ehkä sit jos toi yks ei olis neon vaan ihan perus oranssi?

      Poista
  3. Noi kynnet on ihan mielettömän upeat! Eka ajatus oli vaan iso wau.

    VastaaPoista
  4. Makeet kynnet! Hyvin onnistunut sulla toi water spotted -tyyli. :>

    VastaaPoista
  5. Upeat! Värit on tosi hyvät ja kuviot onnistuneet hienosti :)

    VastaaPoista
  6. Ihanat, upeet! Värit on enemmän kuin kohdillaan!

    VastaaPoista
  7. Ablaze on upea! Ja nämä kynnet ihanat! :)

    VastaaPoista
  8. Vitsit miten kivat kuviot näissä, tosi onnistunut water spotted -lakkaus :)!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista❤️