perjantai 6. marraskuuta 2015

Ariel's Tale & 24 Karat Diamond

Mulla bloggeri sekoilee jotain ihan omiaan eikä anna mun tasata tekstiä sillai miten haluaisin! Mikä tätä vaivaa?! Raivostuttavaa! Ylimmäinen ja alimmainen kappale on ihan just sellanen ku pitääkin eli tasattu molemmista reunoista. Noi muut ei vaan mene sillai vaikka mitä tekis!

Sunnuntaina kävin valokuvaamassa mun parhaan ystävän esikoisen ristiäiset kirkossa ja heillä kotonaan. Varotusaika oli hiukan lyhyt ja en millään olisi kerinnyt kauppaan hakemaan juhlaan sopivia vaatteita. Toisaalta vaikka olisinkin ehtinyt kaupoille, en välttämättä olisi löytänyt mitään hyvän näköistä ja päälle sopivaa! Onneksi olin jättänyt kaappiini yhden juhlavamman mekon viimeksi, kun myin vaatteitani kirppiksellä. Ei iskenyt paniikki vaatteiden suhteen :D. Täys paniikki iski kyllä muuten, koska a) en tykkää ihmisten valokuvaamisesta, varsinkaan vieraiden ihmisten b) syystä a. johtuen en ole kovinkaan kokenut ihmisten kuvauksessa ja ristiäiset nyt on melko tärkee juttu eli kuvien täytyisi olla hyviä c) en ole koskaan kuvannut ristiäisiä ja d) en ole koskaan kuvannut kirkossa. Heh. Pienet paineet oli, että mahtaako kuvat onnistua ollenkaan. Tosi upeita kuvia sain kuitenkin otettua! Mutta siis se mekko minkä pistin päälleni, oli aika räikeän värinen vihreän turkoosi. Eli teal? Kynnet piti tottakai tehdä mekkoon sopiviksi!


Selailin mun swatch-tikkuja läpi ja ainut lakka mikä oli vähänkään mekon väriin päin oli Picture Polishin Ariel's Tale. Ariel's Tale oli jonkin verran vaaleamman värinen kuin mekko, mutta nyt ei ollut muutakaan vaihtoehtoa. Eikä kynsien ja mekon nyt ihan täysin saman väriset tarvi ollakkaan! Tosi lähellä värit oli kuitenkin toisiansa.


Päätin tehdä Ariel's Talella ihan simppelin glitter ranskiksen. Tällä kertaa en laittanut ranskislakkaa ollenkaan vaan töpöttelin vanupuikolla lakkaa suoraan aluslakan päälle. Kynsien tyveen päin sudein lakkaa varovasti ihan lakan omalla siveltimellä. Ja koska mullehan ei pelkkä Arielin kimallus riittänyt, kuorrutin vielä kynnet varoivaisesti F.U.N Lacquerin hopealla 24 Karat Diamond hologlitterillä. Tykkäsin kynsistä kyllä älyttömän paljon!


Käytetyt lakat:
Picture Polish - Ariel's Tale
F.U.N Lacquer - 24 Karat Diamond

Lukijan pyynnöstä vielä kuva siitä mekosta! Löysin mun puhelimesta kuvan, joten pistän sen tähän! Nyt mun ei tarvi kaivaa mekkoa pyykistä ja alkaa kuvaamaan sitä, hah. Mekko on siis se sama mikä mulla oli päällä ristiäisissä, mutta äiti hiukan ompeli kaula-aukkoa pienemmäksi. Sen verran alas oli avoin, että rintsikat vilkkui erittäin pahasti. Puhelimesta kaivettu kuva tosin on vähän huono laatuinen, koska olen ottanut sen tietokoneen näytöstä Ginan nettisivuilta. En itse tajunnut ollenkaan, että mekostakin voisin kuvan laittaa!

22 kommenttia:

  1. Ihanat kynnet! Muuten, mullaki blogger välillä sekoilee. Pistelee rivinvälit miten sattuu yms.

    VastaaPoista
  2. Näähän on komiat, oisit laittanu mekostakin kuvan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En tajunnut ollenkaan et siitäkin vois laittaa kuvan :D Nyt on!

      Poista
  3. Ariel's Tale on kyllä ihana lakka. Itsekin tullut tartuttua siihen kiireessä glitterliun merkeissä. Juuri mahtava lakka tähän tarkoitukseen kun on jo itsessään niin näyttävä :) Tuo 24 Karat Diamond antaa kyllä kivan lisän myös!

    VastaaPoista
  4. Aivan ihanat nuo sun kynnet ja tuo mekko!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon♥ Harmi, että kovin usein ei ole juhlia missä sitä voisi käyttää :D Kesällä se tosin voisi mennä ihan arkenakin farkkuliivin kanssa!

      Poista
  5. Mielettömän nätti lakkaus ♡

    VastaaPoista
  6. On kyllä upeat ja värit sopii just loistavasti toisiinsa. :) Kiva että tuli mekostaki kuvaa, nätti on. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä tiedä millä olisin lakannut, jos mulla ei olis ollut Ariel's Talea :D Kiitos!

      Poista

Kiitos kommentista❤️