torstai 19. marraskuuta 2015

Mandariini marmeladia

Mulla on hetken aikaa jo ollut mun idealaatikossa vierekkäin odottamassa kynsille pääsyä kaksi toisiinsa sopivaa oranssia lakkaa, F.U.N Lacquerin Seductive Marmalade ja Essencen Mandarine Bay. Niitä molempia halusin käyttää samaan lakkaukseen, mutta en heti keksinyt että miten. Siirsin lakat odottamaan erilliseen laatikkoon, että muistaisin yhdistelmän myöhemminkin ja eilen ne sitten vihdoinkin pääsivät pois eristyksistä takaisin omiensa joukkoon :D.


Pyörittelin molempia lakkoja käsissäni ja lopulta keksin vesimarmoroida Marmaladen päälle. Mandarine Bayn lisäksi otin marmorointiin mukaan myös keltaisen Essencen Love is in the Airin ja kirkkaan lakan. En halunnut peittää upeeta lakkaa ihan kauheasti, joten tein vesimarmoroinnin vain nimettömään ja keskisormeen laitoin keltaiset kukkasiirtikset.


Näissä kuvissa Seductive Marmalade on jonkin verran liian punertava. Oikeastihan lakka on oranssinpi (vai kirjoitetaanko se oranssimpi?). Aika lailla sen värinen mitä postauksen ylimmäisen kuvan pullossa näkyy!

Jokohan muuten tää vesisade muuttuis lumeksi? Ei oikein näillä keleillä tee mieli tehdä lumihiutalekynsiä.. 


Käytetyt lakat:
F.U.N Lacquer - Seductive Marmalade
Essence - Mandarine Bay
Essence - Love is in the Air
Essence - Absolute Pure

26 kommenttia:

  1. Kanuut <3 ihan täydellinen tuo vesimarmorointi noin yhdessä kynnessä!

    VastaaPoista
  2. Toi Seductive Marmalade on niiiin herkkulakka että en tiedä voiko sillä saada edes rumia kynsiä aikaiseksi.. Todella sievä myös tuo sun marmorointikynsi! :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat ja tuo marmorointi uuupiaa jälkiä ♡

    VastaaPoista
  4. Ihana marmelaati! Tän mä kyllä vielä haluaisin :). Tosi herkulliset kynnet olet tehnyt. Mulla on muuten sellainen teoria, että mitä useampi ihminen tekee lumihiutalekynnet sitä nopeammin vesi muuttuu lumeksi, joten anna mennä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti hommata ;) Sairaan mahtava teoria! En kyllä kerinnyt koittamaan, koska täälläkin satoi jo lunta viikonloppuna :D Jospa jo tarpeeks moni teki lumihiutalekynnet?

      Poista
  5. Aivan ihana keksintö tehdä toi marmorointikynsi. Näissä on jotain tosi jännää ja kaunista <3

    VastaaPoista
  6. Meillä tulee lunta ja oli ihan lumiset tiet aamulla. Ihanat marmelaadikynnet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tuli myös viikonlopun aikana! Mut kohta se kai jo sulaa pois :/ Kiitos!

      Poista
  7. Ihanat kynnet! Tosi kaunis lakkakin <3

    VastaaPoista
  8. Aivan upea vesimarmorointi! FUN on ihana! Muutenkin kauniit kynnet. Pitänee vähän saksia omia lyhyemmäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Mä jouduin lyhentämään kynsiäni oiken kunnolla eilen, ku etusormen kynsi oli ihan katkeamispisteessä :(

      Poista
  9. Aivan älyttömän upeat, täydellisesti onnistunut marmorointi. <3

    VastaaPoista
  10. Ihana lakka ja ihan julmetun upea toi vesimarmorointi!

    VastaaPoista
  11. En kestä miten hyvältä toi marmeladi näyttää näissä kuvissa! Äääh kuolaus!

    Ja todella hienosti marmoroitukin vielä. Jos mulla ei olisi kolme lakkahaastetta päällekkäin niin menisin varmaan heti marmoroimaan jonkun kimallelakan päälle :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista❤️