sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Rebelle ja Paris ne yhteen soppii..

..huomenna pannaan pussauskoppiin! Hahah, olkaapa hyvät korvamadosta! Tää soi mun päässä vieläkin vaikka eilen illalla yöllä tein postauksen valmiiksi!


Picture Polishilta tuli taas uusi kokoelma. Aluksi itkin verta lompakon puolesta ja meinasin tilata kokoelman kaikki kahdeksan lakkaa, mutta googlesta swatch -kuvien tarkempi tutkiminen sai mut järkiini ja tilasinkin vain yhden lakan! Rebelle päätyi mun ostoskoriin Picture Polishin nail art siveltimen, yhden leimauslaatan ja akryylimaalin kanssa (koska pitäähän Cesarsilta tilata 30€ edestä, että saa ilmaset postit). Nyt kuitenkin haluaisin kokoelmasta myös marjapuuron värisen New Yorkin, mutta se kerkisi loppumaan jo kaksi kertaa ennen kun tajusin tarvitsevani senkin.


Rebelle on aivan ihana persikan värinen lakka missä on pienen pientä söpöä holohippusta, mikä ei harmillisesti kuvissa näy kuin hopeana. Meinasin ensin vesimarmoroida Rebellen päälle kirkkaalla ja valkoisella, mutta jotenkin ajattelin sen olevan vähän tylsä yhdistelmä. Tosi paljon oon nähnyt upeita kynsiä missä Rebelle on yhdistetty valkoisen kanssa, joten senkin takia halusin jotain hiukan eri väristä. Ja sitä paitsi olen aikaisemminkin jo vesimarmoroinut kirkkaalla ja valkoisella jonkun muun lakan päälle. Eihän nyt samanlaisia kynsiä voi tehdä :D. Tutkein mun lakkalaatikot läpi ja huomasin Picture Polishin Paris -lakan sopivan Rebellen kanssa erittäin hyvin yhteen. Niinpä valkoinen vaihtui siihen ja kirkas Rebelleen. Ja kyllä kannatti vaihtaa! Tykkäsin kynsistä ihan kympillä!


Käytetyt lakat:
Picture Polish - Rebelle
Picture Polish - Paris

16 kommenttia:

  1. No niin näyttäisi sopivan :) erinomaisesti

    VastaaPoista
  2. oi <3 rebelleen meinasin lauantaina Cesarilla tarttua, mutta ajattelin sen olevan jotenkin "tylsä" viidentoista euron lakaksi, mutta näiden kuvien perusteellla se pitää kyllä vielä kotiuttaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä on ollu vähä ristiriitasia swatch-kuvia. Suurimassa osassa Rebelle on tosi tylsän näkönen ja vain muutamassa hirmu upee! En aluksi meinannut ostaa tätä, mut sit näin jonkun pullo/sivellin kuvan ja ihastuin ihan täysin :D Kannattaa kyl ehdottomasti ostaa, jos tykkää persikan värisistä lakoista!

      Poista
  3. Hyvin kylä sopii Rebelle ja Paris yhteen. <3

    VastaaPoista
  4. Oi, miten kaunis tuo Rebelle :) kaunis lakkaus muutenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi vielä kauniinpi, jos holohiput myös näkyisi kuvissa! Kiitti! (:

      Poista
  5. No tosiaankin nämä lakat sopivat kauniisti yhteen! Niin kaunista :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatti välillä vaihtaa valkoinen muuhun :D Ihan liian helposti tulee yhdistettyä joku väri valkoisen tai mustan kanssa.

      Poista
  6. Oijoi miten kaunis yhdistelmä, pakkohan näistä on tykätä! ♥

    VastaaPoista

Kiitos kommentista❤️